Talvi Tour de Tampere – Mahtava päivä mahtavilla poluilla

Tulipa sitten viime viikolla mieleen, että olisi aika osallistua kovasti mainetta saaneeseen Talvi TDT tapahtumaan. Tapahtumahan koostuu Kaupin Kanuunoiden vetämistä ryhmistä, jotka yhden lauantaipäivän ajan pimeän tuloon saakka ajelevat Tampereen alueen parhaita talvipolkuja. Itseäni on monesti mietityttänyt, mitä niin mahtavaa voi olla tamperelaisella talvipolulla, verrattuna esimerkiksi Lahden vastaaviin. Polku kun polku ja sillä hyvä. Lähinnä tähän saakka olen ollut sitä mieltä, että jos polulla pystyy talvisaikaan ajamaan, on se ”hyvä” talvipolku. Nyt Tampereen reissun jälkeen olen joutunut tarkistamaan käsityksiäni.

Aamu alkoi moottoroidulla siirtymällä Kaupinojan saunalle Näsijärven rannalle. Vanhana tamperelaisena tuntuu Tampereelle matkaaminen aina mukavalta. Perhe kuului varustukseen tällä kertaa, ja vaimon ja muksujen jatkaessa matkaa Särkänniemen Delfinaarioon jäin Harrin kanssa odottelemaan muiden talvipyöräilijöiden kanssa starttia. Lopulta ryhmät muodostettiin ja meiltä pikaryhmäläisiltä vielä varmistettiin useaan kertaan, että tiedetäänkö tässä nyt oikeasti mitä tarkoittaa ajaminen Izmon ryhmässä. Kuvittelin tietäväni.

Lähdön tunnelmissa
Lähdön tunnelmissa

Lähdettiin liikkeelle ja Izmo veti letkaa kohti Kaupin mahtavia polkuja.  Alkumatkan ajelin jonon viimeisenä, ja sehän tarkoitti sitä, että haitariliikkeen vaikutuksesta välillä mentiin todella hiljaa, kunnes taas otettiin koko reservi käyttöön. Onneksi en lähtenyt matkaan yksivaihteisella, sillä kun yksinkertaisesti ei nopeus eikä kadenssi olisi riittänyt, vaikka 116:n teoreettiseen keskipyöritykseen olen työmatkalla päässytkin. Mutta polut olivat mahtavia – aivan kuin tehty maastopyöräilyyn. Tässä retken vaiheessa mieleeni hiipi ajatus, että on olemassa ”talvipolkuja” ja talvipolkuja.

Izmon porukassa lenkkeilyn erityispiirteet tulivat myös tutuiksi. Kaveria nimittäin jätetään. Eli peräpään haitarin viimeisenä kuskina ei edellä ajavan selkää voinut hukata hetkeksikään. Mutta kun edellä menikin hitaampi kuski, joka ei sitä edellä ajavan selkää enää nähnytkään niin jännitys tiivistyi… Jonon viimeinen sai kärsiä myös muhjuuntuneesta polusta, jota parikymmentä kuskia oli ensin tuoreilla reisillä ruovitellut/jarrutellut. Eipä silti, polun pinta oli pääosin hyvässä kunnossa ja kesti lauman rynnimisen hyvin. Tauon jälkeen päätin kuitenkin siirtyä lähemmäksi kärkeä.

Erittäin hyvin järjestetyn huollon jälkeen jatkoimme Leinolasta eteenpäin, kohti kuuluisaa, lapiomiesvoimin auki pidettyä Ikean spooria. Polut olivat mahtavia -vauhdikkaita, kapeita ja nopeita. Mukavia nousujakin matkalle osui muutama.  Ja mikä parasta, tiesiirtymää oli todella vähän. Vauhtia oli riittävästi, ja omiin ajotaitoihin nähden töitä sai tehdä jatkuvasti. Polut luikertelivat lampien ja järvien rantoja, välillä ylitettiin muutama hiihtolatu ja palattiin taas uralle. Välillä ajettiin fillariendurokuskien loivaan alamäkeen lapioimaa kellottamisrataa, jossa oli hyppyreitä, kallistettuja kurveja ym. alan vakiokamaa hauskuutta lisäämässä.

Lopulta päädyttiin Ikean spoorille. Tosiaan lapiota oli heilutettu ahkeraan, umpimetsään oli tehty miltei lumesta vapaa kolmen kilometrin polku, jossa maaston muodot, kivet ja juuret vielä mukavasti tuntuivat. Tuolla olisi ollut täysjoustolla mukava lasettaa täysillä. Muutamien kierrosten jälkeen suunnattiin etupyörä kohti majoitusta osan porukasta vielä jatkaessa sitä parhaan polun metsästystä. Olisi ollut mukava liittyä seuraan, mutta aikataulu painoi jo päälle.

Aivan mahtava päivä, jossa oma polulla ajamisen taito punnittiin. Polut olivat toki huippuluokkaa, mutta nopeus teki pienistäkin virheistä kohtalokkaita. Muutama takakorkea tuli tehtyä, mutta muuten suoriuduin mielestäni ihan mukavasti eikä reisistä tarvinnut vielä ihan kaikkea rutistaa. Turhia taukoja ei juuri pidetty ja koko päivän teema olikin ajaminen, sellaisena kuin se A-luokan poluilla vain voi olla. Tässä vielä linkki kohtalotoverin nauhoittamaan gps-jälkeen-Mika-