Tahko 240km

WhatsApp-Image-20160710f

Puoli yö lähestyy. Olen Jartsan ja Tasen kanssa starttaamassa Tahkon maastopyöräkisan pitkälle 240 kilometrin matkalle.

Tunnelma ei ole ihan niin myyttinen kuin vuotta aikaisemmin, kun noin 70 pyöräilijää starttasi 180 kilometrin matkalle kello 5. Vuosi sitten kaikki olivat lähdössä pitkälle matkalle ja kiireestä ei lähtöpaikalla ollut tietoakaan. Menttaliteetti oli sellainen että tämä kisa ei ratkea ensimmäiselle kilometrille. Kun puoli minuuttia kuulutettiin tuntui että kukaan ei jatkanut edes vaivautua kiipemään pyörän selkään tai kääntämään etupyörää lähtösuuntaan.

Tällä kertaa lähtijöitä on yli 250, kun suurin osa on lähdössä vain 60 kilometrin sprinttimatkalle. Kaikki oli jotenkin hektisempää ja kilpailuhenkisempää. Pitkämatkalaiset olivat vain murto-osa porukkaa ja tunnelman luovat 60 kilometrin yöpyöräilijät.

Muutama minuutti lähtöön.
Muutama minuutti lähtöön. Cannondalen veljeksen valmiina koitokseen.

Ennakkoon olin suunnitellut lähteväni liikkeelle parina edellisenä vuotena hyvin toimineella taktiikalla aloittaa rauhallisesti, jotta voimia riittäisi viimeisillekin kierroksille. Perjantain aikana tulin kuitenkin toisiin aatoksiin säätiedotusten luvatessa helteistä päivää. Olen kuumakalle jolla ei kulje kunnolla lämpimällä kelillä. Hellekelillä vauhti putoaisi väistämättä riippumatta kuinka väsynyt olisin. Ja kun olin enempi huolissani neljännelle kierrokselle pääsystä ennen sulkuporttia, kuin maaliin pääsystä päätin pelata ei ”upporikasta tai rutiköyhää” vaan ”upporikasta ja rutiköyhää”. Mennä lujaa yöllä kun on vielä viileämpää ja kärsiä sitten päivän ja illan aikana koko rahalla. Kunhan vain vauhti riittäisi viimeiselle kierrokselle.

Muistettavia aikaikkunoita oli muutama. Tärkein 14.10 oli sulkuaika viimeiselle kierrokselle. Toinen aikaisempi tavoite oli ehtiä kolmannelle kierrokselle ennen yhdeksää, jolloin kuuma ryhmä starttaa.

Lähdössä vauhti oli roimasti kovempi kuin viime vuonna. Mäen päällä Tase ja Jartsa olivat jo jääneet taakse, joten hiljensin hieman vauhtia ja sain hetken kuluttua porukan kasaan. Muutama kilometri myöhemmin pojat jäivät jälleen jälkeen minun liimaantuessa edessä nopeammin kulkevan porukan peesiin.

Nilsiän jälkeen käännyimme Muorinmäkeen. Hiljensin hieman vauhtia ja hetken kuluttua näin taas Tasen ja Jartsan. Alkoi kiipeäminen kohti Kinahmia.

Kinahmin polulle jäännyin vihreän Cannondale Scalpelin perässä. Mäen muuttuessa jyrkemmäksi hyppäsin totutusti pyörän selästä ja aloin tatuttamaan sitä. Scalpen kuski edessäni vain pyöritteli satulasta pyörää mäkeä ylös. Noin viisikymmentä metriä myöhemmin Scalpel vain jatkoi kipuamista jyrkkää Kinahmin polkua ylös. Päätin kiivetä pyöräni selkään kun selvästi mäkeä pystyi ajamallakin etenemään ylöspäin. Mäen päällä kirosin niitä viittäkymmentä metriä jotka olin taluttanut Kinahmin mäkeä. Loppu matkan nimittäin menin ajamalla Scalpelin perässä. Mäki oli selvästi ajettavissa vaikka aikaisemmin olin ollut sitä mieltä että tämä poika ei tuskin koskaan sitä suoritusta tule tekemään.

Hyvän flown ollessa päällä totesin että vitut Tasesta ja Jartsasta. Enää en kolmatta kertaa odota vaan nyt mennään kun vielä kulkee. Kinahmin polku ekalla kierroksella oli ihan parasta. Harva jono eteni hyvää vauhtia pimeällä polulla. Täällä valoista oli todellakin hyötyä.

Suosikkipaikkani koko Tahkon radassa lähestyi. Puolessa välissä Kinahmin polkua reitti kääntyy oikealle kuusikkoon ja polku käy kivikkoisen notkelman pohjalla. Siihen asti kapea singletrack polku levenee reilut 2 metriä leveäksi kivikkoisen notkon pohjalle tarjoten osaavalle kuljettajalle monta ajolinjaa. Ja edellisien vuosien tapaan kuljettajat edessäni alkavat hiljentää vauhtiaan osan etsiessä etenemislinjaa oikealta, osan vasemmalta. Ja aivan käsikirjoituksen mukaisesti suurin osa hyppää pois pyörän selästä. Ja kuten aina ennenkin löydän pyöräilijöiden välistä linjan josta pääsen pujahtamaan ajamalla läpi. Valitettavasti vastamäessä renkaani osuu kiveen ja joudun potkaisemaan jalalla vähän vauhtia, kun jätän noin 5 äsken ohittamaani kuljettajaa taakseni.

Takaani kuuluu huuto: ”Perkele! Olisihan se pitänyt arvata että Jussihan se tulee juuri tällaisessa paikassa ohi!” Valitettavasti en tunnista huutajaa pimeässä metsässä, mutta mieltä lämmittää että olen selvästi kerännyt huomiota aikaisemmilla suorituksillani.

Mäen alla Eskolan huolto oli ensimmäinen joka oli auki. Mukillinen urheilujuomaa, suu täyteen ruokaa ja kovaa vauhtia eteenpäin.

Taivaan portaissa minulle selviää kuka huutaja oli. El Burron Hannuhan se oli ollut joka oli noteerannut näyttävän ohitukseni. Tuttu mies niin Tahkolta, Haanjasta kuin myös Vasa-Evoltakin.

Muita pyöräilijöitä oli koko ajan näkyvissä, mutta väljää oli ja eteenpäin päästiin ilman että olisin kokenut muiden haittaavan matkantekoa. Neljän kympin kohdalla jätin irtohihan eväskätkölleni. Vaikka lähtöpaikalla olikin ennen starttia viileää oli virhe ottaa ne mukaan.

Kierros kului loppuun hyvällä vauhdilla ekan kierroksen ajan ollessa noin 3.45. Vatsassa kiersi tässä vaiheessa siihen malliin että tein ensimmäistä kertaa kilpapyöräilijäurallani tuttavuutta bajamajan kanssa. Hoidin hommani ja pääsin takaisin pyöräni luokse vain todetakseni että ei muuta kuin takaisin paskalle. Kolmannen istunnon päätteeksi uskalsin lopulta lähteä Nilsiää kohti. Juomareppuni olisi kiihkeästi tarvinnut täydennystä mutta totesin että jos kerran Tase ja Jartsa eivät kolmenkaan istunnon aikana saaneet minua kiinni niin en anna sitä mahdollisuutta että minut saataisiin kiinni piazzalla ensimmäisen kierroksen päätteeksi.

Pari kilometriä myöhemmin juomareppu olikin tyhjä. Onneksi seuraavaan huoltoon Nilsiässä oli vain tiesiirtymää. Ajelin yhtä matkaa toissa vuoden kisasta tutun Jyväskyläläisen kanssa. Nilsiän huollossa jyväskylän mies meni menojaan itseni jäädessä ihmellelemään huoltoa joka ei vieläkään ollut auennut. Totesin että nyt minulla taitaa olla pieni ongelma. Eskolaan on nimittäin vielä matkaa. Löysin onnekseni teltasta juomavesikanisterin josta kaadoin reppuuni reilut puoli litraa vettä. Ei yhtään enempää vettä kuin seuraavaan huoltoon asti tarvitaan. Oli tulossa kuuma päivä ja tarvitsisin reppuuni urheilujuomaa eikä pelkkää vettä.

Muorinmäessä keskityin täysin noin neljä tuntia aikaisemmin alkaneen vitutuksen poistoon. Säästelin hiekkatien loppupäässä jalkojani. Mätin suuhuni evästä ja geeliä ja vettä sopivassa suhteessa perään. Kun polku alkoi, päämääriä oli vain yksi mielessä. Ajamalla ylös! Parempaa mahdollisuutta en tulisi saamaan pitkään aikaan. Polku oli tyhjä ja ilman lämpötilakin vielä siedettävä. Totesin että voisin onnellisin mielin lopettaa kisani keskenkin jos vain tämän haasteen selvittäisin. Aloitin taraisen rauhallisen polkeminen Kinahmi ykkösen polkua ylös. Puolessa välissä jyrkintä osuutta oli kameramies järjestelmäkameroineen valmiina. Järkkäri lauloi kun puustuttava kramppilainen käskytti Profeettaansa eteenpäin. Ja lopulta pääsin kuin pääsinkin Kinahmin laelle irroittamatta kertaakaan kenkiä lukkopolkimista. Ei ehkä järkevintä toimintaa minun kuntoresursseilla näin pitkällä matkalla mutta mitä siitä. Ei kovin moni kaverini ole ilmoittanut ajaneensa Tahkon kisassa Kinahmia ylös.

Toisella kierroksella saan todellakin ajaa rauhassa. Nilsiän ja viimeisen huollon välissä en kohtaa ensimmäistäkään pyöräilijää. El Granden ajan ekan kierroksen tavoin nollilla ylös.

Toinen kierros tulee täyteen noin ajassa 8.17. Tällä kertaa Piazzalla on jo tuttuja vastassa. Tilaamani pasta-annoskin on odottamassa. Syön annoksesta sen minkä pystyn samalla kun katselen kuinka Tase ohittaa Piazzan pysähtymättä. Totean seuralaisilleni että tasella on mökki reitin varressa, joten hänellä ei ole tarvetta pysähtyä Piazzalla. Hetken kuluttua jatkan matkaa kun olen ensin täyttänyt juomarepun täyteen asti.

Vauhti alkaa selvästi puutua matkalla Nilsiään, niin helpon näköisesti Tase ajaa minut kiinni. Jatkamme kuitenkin yhtä matkaa Nilsiän huoltoon mikä tällä kertaa on jo auennut. Pikaisesti evästä suuhun ja eteenpäin. Lähes 40 minuutin etumatkamme kuumaan ryhmään on kulumassa loppuun. Tarkoituksena on vain päästä mahdollisimman kauas ennen kuin meidät ajetaan kiinni.

Muorinmäessä tien alkaessa viettää ylöspäin putoan heti Tasen peesistä. Kilometriä myöhemmin Tasella on jo monen sadan metrin etumatka. Hämmästyksekseni Muorinmäen jyrkimmissä kohdissa saan kuitenkin pidettyä kadenssia yllä ja ajan Tasen ja muutaman muun pyöräilijän kiinni. Ihmeellinen ilmiö mitä olen kummastellut aikaisemmissakin kisoissa. Loivissa mäissä jään jalkoihin mutta kun mäki muuttuu riittävän vaativaksi minusta tulee ohittaja.

Katselemme hermostuneena taaksemme milloin ”ne” saavat meidät kiinni. Alkaa käydä selväksi että taidamme päästä poluille ennen kuin kuuma ryhmä saavuttaa meidät.

Tällä kertaa ei enää tee mieli edes yrittää polkea Kimahmia ylös vaan työnnämme mäen ylös. Jatkuva kusihätäni herättää huomiota. Vaikka alkaa olla kuuma joudun pysähtelemään jatkuvasti kusitauoille. Olen tähän pelkästään tyytyväinen. Se varkoittaa vain että nesteytys toimii.

Pääsemme peräti puoleen väliin Kinahmin polkua kun hullunmylly alkaa. Kärjen vauhti polulla on jotain jäätävää. Vähän matkaa eteenpäin ja taas pitää päästää pyöräilijöitä ohi. Eemil Uitolla tuntuu kulkeman, mies ohittaa meidän noin sijalla 10. Onneksi ehdimme ohittaa Kinahmin kapeimman singletrackin ennen kuin hullunmylly alkoi. Silti omasta ajorytmistä ei voi puhua kun koko ajan saa katsella taakseen ja päästää pyöräilijöitä ohi. Lopun jyrkässä alamäessä saan sentään pidettyä sen verran vauhtia yllä että kukaan ei tule ohi. Mäen alla pidän jälleen kusitauon kun Kanervan Jussi ryntää kovalla vauhdilla ohi.

Eskolan huollossa on aikaa nauttia eväistä samalla kun kiireiset 60 kilometrin kuskit ryntäävät kovalla vauhdilla pysähtymättä ohi. Toteamme Tasen kanssa että ei mitään kiirettä. Mukavampi jatkaa matkaakin vähän pidemmän tauon jälkeen kun kiireisimmät on päästetty edelle. Eskolan huollossa Lapyn väreissä ajanut Mikakin ryntäsi ohitsemme. Eskolassa aloitan myös aikaisemmilta hellekilpailuilta tutut itseni kastelun kaatamalla mukillisen vettä pääni päälle ja toisen rinnukselle ennen kuin jatkan matkaa.

Jatkamme Tasen kanssa matkaa kohti Taivaan portaita. Kuuman ryhmän jatkuvat ohittelut ovat pilanneet ajoryhmimme täysin, mutta toteamme että aikataulullisesti olemme plussan puolella. Vaikka paras terä etenemisvauhdistakin on poissa olemme pitäneen alkumatkasta niin hyvää vauhtia että mitään ongelmia viimeiselle kierrokselle pääsyyn ei pitäisi olla vaan voimme ihan hyvin edetä rauhallisemminkin. Tavoitehan on vain maaliinpääsy.

Päästyämme taas poluille Tase alkaa valitella kuumuutta. Kehuskelen nauttineeni Eskolassa pari ensimmäistä mukillista ulkoisesti kastellen itseni. Tase alkaa haaveilla ”Kinahmin kirkkaasta”, lähteestä josta pystyi ennen Taivaan portaita kaatamaan vettä päällensä. Totesin että tämän vuoden reitti ei kulje kyseisen paikan ohi. Päätän kuitenkin poiketa reitiltä sen verran että voisin katsoa onko lähde paikallaan. Ei ole. Joudumme selviämään ilman. Kinahmin kirkasta etsiessämme Jartsa ajaa meidät kiinni. Jartsan perässä ajaen tunkkaan Taivaan portaat ylös ja saavun Kalkkiruukin huoltoon.

Odottelen monta minuuttia Tasea vielä senkin jälkeen kun normaalisti olisin jatkanut matkaa. Miestä ei vain kuulu. Jartsa ilmoittaa jatkavansa hiljakseen eteenpäin. Kiipeän itsekin pyörän selkään ja katson kun Trigger häviää kiihtyvällä vauhdilla horisonttiin.

Haaveilen kylmälaukussa odottavasta viileästä Red Bullista. Päästyäni yksityishuollolleni käyn taas kusella ties kuin monennetta kertaa. Täytän taskuni eväillä ja avaan Red Bullin. Sillä samalla sekunnilla kun saan juomatölkin auki Tase pölähtää eteeni. Ojennan hämmästyneenä hänelle energiajuoman ja käyn näreen alta hakemassa itselleni toisen.

Jatkamme matkaa tasaista hiekkatietä viileästä juomasta nauttien. Reilua kilometriä myöhemmin tulee sopivasti roskaamisalue johon tyhmät juomatölkin voi hyvillä mielin pudottaa. Asfalttitielaskun jälkeen alkaa pitkä kiipeäminen Tuulivaaran huoltoon. Totean vuosien mittaan suhteutumiseni kyseiseen nousuun muuttuneen täysin. Aikaisemmin muistan monesti työntäneeni pyörääni tuossa mäessä tuskaisena. Viime vuosina taas olen rauhallisin mielin pyöritellyt mäen ylös ilman takavuosien negatiivisiä ajatuksia. Tälläkin kertaa totean että en taluta. Tämä on niitä mäkiä jotka kuuluu mennä ajamalla ylös.

Tuulivaaralla Tasekin muistaa kastella itsensä varsinkin kun muistuttelen asian tärkeydestä kuumalla kelillä. Matka jatkuu kohti viimeistä huoltoa. Tase tulee ihan kivasti polkupätkät. Jyrkimmissä mäissä eroa tulee hieman mutta ei mitenkään merkittävästi. Vaikka El Granden olen ajanut nollilla edellisillä kierroksilla kolmannella yrittämällä motivaationi loppuu heti kun näen Tasen hyppäävän pois pyörän selästä jyrkällä osuudella. Meillä on aikaa talutellakin. Piazzalla Tasella on hoppu jatkaa matkaa mökille, joten sovimme tapaamispaikan kymmenen minuutin päähän. Jatkamme siis matkaa viimeisellekin kierrokselle yhdessä tuumin. Jartsalla on kuulemma noin 15 minuutin etumatka.

MC Krampin Vääksyn osasto. Mika on ajanut 60 kilometriänsä. Jussilla vielä 60 kilometriä edessä.
MC Krampin Vääksyn osasto. Mika on ajanut 60 kilometriänsä. Jussilla vielä 60 kilometriä edessä.

Kiireestä ei ole enää tietoakaan. Päätän jopa taluttaa alun kuntoreitin ensimmäisen ylämäen alikulkutunnelin jälkeen. 120 kuskit katselee säälivästi. Mutta aikaa on. Mikäs tässä on ajaessa kun kiirettä ei enää ole. Matka etenee pikku hiljaa kohti Taivaan portaita joka muodostuu Tasen kilpailun käännepisteeksi. Jo ennen Taivaan portaita Tase haukkuu ne aivan lyttyyn. Yritän rauhoitella miestä toteamalla että ilmeisesti maan omistajat eivät ole antaneen käyttökelpoisia vaihtoehtoja reitille vaan reitti on pitänyt viedä läpi siitä mistä on saatu. Totean myös että pidä niin monta taukoa kuin tarvitset, aikaa on. Itse en halua pitää taukoja Taivaan portaissa vaan minulle sopii paremmin taluttaa portaan kerralla omalla tahdillani ylös asti. Jään odottamaan Tasea paikkaan missä mäki on loiventunut niin paljon että matkaa voi jatkaa pyörän päällä.

Ja se odotus oli pitkä. Syötin varmaan hyttysiä viisi minuuttia ennen kuin Tase pääsi mäen päälle. Pääsimme kuitenkin ihan mukavasti eteenpäin Kinahmilta alas tielle. Siellä Tase taas puutui ylämäkeen ennen Kalkkiruukin huoltoa. En katsonut tarpeelliseksi odottaa miestä mäessä vaan ajelin kaikessa rauhassa huoltoon asti, jossa aloin popsimaan tarjottuja eväitä ilman mitään kiirettä.

Olin ja syönytkin suurin piirtein kaiken mitä aioin ennen kuin Tase pääsi paikalle. Tasella oli selvästi todella vaikeaa. Tienousu huoltopisteelle kun ei ole pitkä.

Elettiin oman kisanikin hermostuneimpia hetkiä. Kaksi pitkää peräkkäistä taukoa sai aikaan sen että itselläni ei enää ollut fyysisesti mitään hätää. Sen sijaan Tase oli selvästi lähellä keskeytystä.

Omassa päässänikin surisi kun laskeskelin vaihtoehtoja. Maaliin tekisi mieli päästä mutta aikaa oli ja tavoite oli vain maaliinpääsy. Niinpä päätin että katsotaan ihan rauhassa miten Tasella menee. Mies itsekin selvästi pohti vaihtoehtoja samalla kun yritti elvyttää itseään ajokuntoon. 210 kilometriä takana edessä 30 kilometriä, aikaa reilut kolme ja puoli tuntia.

Lopulta Tase sanoi että ei haluaisi keskeyttää nyt kun Takana on jo reilut 200 kilometriä. Tuo oli se merkki mitä odotin. Ihan turha yrittää kuskata miestä maaliin, jos tahtoa ei ole mutta kun kerran motivaatiota on niin yritetään. Totesin että yritetään. Aikaa on. Nyt on vain tärkeää yrittää pitää kone käynnissä. Ruokaa naamaan juomaa suuhun ja kuskin päälle ja eteenpäin.

Edessä oleva pätkä oli siitä kiitollinen että Taselle myrkkyä olevia nousuja ei ollut enempi kuin vasta ennen Tuulivaaran huoltoa. Teknisempikin singletrack kulki Tasella vielä mainiosti. Tämä kävi selväksi kun pysähdyin jälleen kusitauolleni Tasen jatkaessa matkaa pysähtymässä. Sain Tasen kiinni vasta pari kilometriä myöhemmin tiellä. Niin hyvin Tase käskytti hieman alas päin viettävällä polulla Scalpelia. Lyhyt metsäpolkupätkä ja olimme lammen rannalla. Totesi Taselle että pakollinen viilennystauko. Paidat ja puffin pois päästä ja upotus lampeen. Vedimme läpimärät paidan päällemme ja jatkoin matkaa kohti kätköäni, jolta tällä kertaa mukaan tarttui Coca Cola tölkit.

Maantielaskun jälkeen alkoi pitkä nousu kohti Tuulivaaran huoltoa. Tuulivaaran nousun ajaksi otin Tasen repun kannettavakseni. Tällä kertaa oli selvä että talutusta oli edessä. Yksinäni olisin saattanut käpertyä pienen pääni sisään ja sitkuttaa pienellä vaihteella vaikeatkin kohdan ajamalla ylös, mutta Tasella ei kerta taikkiaan ollut energiaa jyrkimpien kohtien ajamiseen. Mutta huipulle päästiin ja jälleen minun piti pitää kusitauko ennen huoltoon menemistä.

240 kilometrin kuskeja emme olleet nähneet enää viimeisellä kierroksella. 120 kuskeja kylläkin. Aikamoinen rähjäisten pyöräilijöiden kerho oli kyseessä tässä vaiheessa kisaa.

Huolellinen tankkaus, kuljettajien kastelu ja matka jatkui. Ja odotusten mukaisesti alku vähän reippaammin kun teknisestä maastosta huolimatta polku vietti alaspäin. Loppumatkasta kun mäki kääntyi vastaiseksi alkoi Tasen suusta taas kuulumaan reittiä kuvaavia adjektiivejä joita en viitsi tässä toistaa.

En viitsinyt jäädä viimeiseen mäkeen ennen hiekkatietä Tasea odottamaan vaan ajoin tielle asti roska-alueelle Tasea odottamaan. Täällä Tahkon huoltoauto tuli juttusillemme kyselemään miten menee. Kerroin että kaverilla on aika vaikeaa, mutta että vakaa aikomuksemme on päästä kilpailun maaliin järjestäjän tarjoamassa aikataulussa. Autokuski katsoi 240 kilometrin lätkiämme ja totesi että ei edes yritä houkutella meitä kyytiin. Totesi kyllä samalla että kyydin saamme kuitenkin jos vain sitä haluaisimme. Kieltäydyimme kohteliaasti. Kuulimme kuskilta myös että Peltsillä oli hitsannut pahasti kiinni jo 150 kilometrin kohdalla. Ja vaikka maaliin pääsystä ei sen jälkeen ollut puhettakaan oli hän jääräpäisesti ajanut kierroksen loppuun vaikka aikaa oli kulunut reilusti. Ei ollut kuulemma kyydit kelvanneet.

Jatkoimme matkaa ja pääsimme viimeiselle huoltopisteellekin. Tällä kertaa ehdin koomisesti ajatella että aina olen kisassa harmitellut että miksi tässä kohti kisaa on niin julmettu kiire. Tällä kertaa ei ollut, mutta kyllä silti maalin läheisyys houkutteli meitä ripeästi eteenpäin. Vesiletkusta kuljettajat märiksi, vohvelia naamaan ja matka jatkui.

Totesin Taselle että tiellä nähdään. Edessä kun oli koko reitin suosikkialamäkeni. Mistään optimiajolinjoista vain ei voinut itsellänikään puhua kun takana oli 19 tuntia pyörän päällä. Kuski oli jäykkä kuin rautakanki.

Tiellä oli sitten taas tuttu autokuski vastassa. Ihmetteli mihin kaverin olin jättänyt. Totesin että kyllä se sieltä tulee, minun piti vain vähän naatiskella ajamäessä ja ajaa kovempaa.

Kun jatkoimme matkaa totesin että ei se itselläkään äly leikkaa enää partaveitsen terävästi. Olin mimittäin tykittänyt äskeisen kivikkoalamäen tielle asti etuhaarukka lukossa. Vasta tiellä matkaa jatkaessani huomasin asian. Ilmankos se tuntui niin lyövän kynsille kivikossa. Ja minä kun luulin että väsynyt ruumis se vaan vähän valittaa kun alamäessä antaa pyörälle kyytiä.

Rähjäisten kerhomme eteni kohti El Grandea ja Tase totesi mäen alla että ”Mene vaan, kyllä minä tästä selviän.” Totesin että ei tule kauppoja. En todellakaan jätä Tasea El Granden mäkeen. Aion sallia itselleni pienen loppukirin, mutta vasta kun Tahkovuori on selätetty. Ja taas sain kuulla muutaman ruman kommentin El Grandesta, varsinkin sen muutaman vuoden käytössä olleesta loppuosasta, joka vain jatkui ja jatkui ja jatkui hiihtohissin luotakin ylämäkeen, kun ennen hiihtohissin nähtyään tiesi että nousumetrin on nyt selätetty.

Reitin kääntyessä alamäeksi vihdoin päästin kilpailijan itsessäni irti ja lähdin hurjastelemaan alamäkeen. Antti oli alamäessä rinteessä ihmettelemässä missä Tase on. Huudan ohi ajaessani että Tase on kanssa tulossa perässäni ja rääkkäsin väsyneitä jalkojani kohti maalia. Mäki alas ja hiekkatiellä keula lukkoon. Aika hyvin irtoaa tehoa loppukiriin kun kiitos Tasen ollaan edetty säästöliekillä viimeiset 30 kilometriä. Maalissa perhe ja kramppilaiset ovat vastassa ja totean heti kysymyksiin että kyllä se Tasekin on tulossa. Päätin vain lopun alamäen ajaa kovempaa.

Maalissa olen lähes 20 tunnin ajasta huolimatta hyvissä voimissa. Onnistunut nesteytys ja Tasen maaliin saamiseksi rauhallinen vauhti viimeisellä 30 kilometrillä saivat aikaan sen että minulla ei itselläni ollut hätää. Noin neljä minuuttia myöhemmin Tasekin pääsi maaliin. Tase oli väsyneenä pelannut loppulaskun varman päälle.

Kisaan starttasi 240 kilometrin matkalle 34 pyöräilijää. Maaliin pääsi 20. Jartsan aika oli 18.08.39 ja sijoitus 18. Oma aikani oli 19.49.40 ja sijoitus. 19. Tasen aika oli 19.53.12 ja sijoitus 20. Vaikka tuloslistan häntäpäästä kramppilaiset löytyivät taakse jäi kuitenkin 14 pyöräilijää jotka eivät selvinneet maaliin asti. Ja hienolta kuulostaa että 15% pisimmän matkan maaliin ajajista oli MC Kramppilaisia. Aika komea prosentti kun ottaa huomioon että ei kramppilaisia niin kovin montaa ole.

Kuvassa Tase, Jartsa ja Jussi juuri viimeisen miehen maaliin tulon jälkeen.
Kuvassa Tase, Jartsa ja Jussi juuri viimeisen miehen maaliin tulon jälkeen.

Ja mitenkäs muut kramppilaiset? Mika hurjasteli sijalle 49 kuudenkympin matkalla ajalla 3.04.32. Orimattilan Toiveen paidassa ajanut Hape taas nautiskeli ensin yöpyöräilystä 60 kilometrin matkalla ja seuraavana päivänä kävi ajamassa vielä 25 kilometriä.

Ja mitenkö kisa meni noin omasta mielestä? Suunnitelman mukaan. Tiesin että hellekelit eivät sovi minulle. Aina voi spekuloida oliko riskitaktiikkani paras mahdollinen mutta se toimi. Minulla oli todella hauskaa ekoilla kierroksilla. Olin hyvissä ajoin viimeisellä kierroksella ennen sulkuaikaa ja sen jälkeen aikaa oli, vaikka matka ei kovin kovaa edennytkään. Maaliin päästiin, sijoitus tai aikatavoitteita ei ollut. Tasen sippaaminen Taivaan portaisiin oli dramaattinen käänne kisan loppuun. Olen aika varma että ilman apua ei Tase olisi maaliin tullut. Toivottavasti maaliin pääsy jäi Taselle positiivisemmaksi muistoksi, kuin kehon tuntikausia kestänyt rääkkääminen vielä Taivaan portaissa tapahtuneen sippaamisenkin jälkeen.

Tuloslistalla edelläni ollut Jartsa oli yli puolitoista tuntia nopeampi. Tämän kertaisella kelillä minulla ei ole mitään syytä uskoa että olisin pystynyt samaan aikaan. Ehkä 10-15 astetta viileämmässä, mutta se on jo säälittävää spekulointia, varsinkin kun Tahkolla on tupannut olemaan aika lämmintä useimpina vuosina.

Mikä tärkeintä, Tahkolla oli todella hauskaa. Pari vuotta sitten aloin jo vähän leipääntyä Tahkon kisaan mutta tällä kertaa kisakuume iski päälle jo monta päivää ennen Tahkon kisaa. Ihan varmasti olen tulossa viivalle ensi vuonnakin. Mutta mille matkalle? Se onkin sitten aivan oma juttunsa.

 

 

Jussi Heikkilä