Porukkalenkit

Porukkalenkit

Porukkalenkkeily on kahvinjuonnin ohessa yksi tärkeimpiä toiminnan muotoja.  Tunnelma lenkillä on kaikkea muuta kuin vakava, ja jotta homma ei alkaisi liikaa muistuttamaan urheilua, on kahvitauon pitäminen yksi lenkin kohokohtia. Oikeastaan kahvipaikan valinta määrittelee lenkin suunnan. Mitä todennäköisimmin jossain vaiheessa lenkkiä alkaa kahvi tuoksua ja se yleensä tietää kahvitauon olevan lähestymässä.

10032012325OLYMPUS DIGITAL CAMERADSC_0024

Maastopyöräilyn luonteeseen kuuluu vaikea maasto, kura, hikoilu, monta muuta asiaa, jotka eivät nopeasti ajateltuna vaikuta niin kovin houkuttelevilta. Myös polkupyörien teknikka osoittautuu hurjaa vauhtia metsässä rynnistävälle MC Kramppi -hirvelle joskus liian heiveröiseksi ja  polulla etenevästä pyöräilijöiden jonosta saattaa kuulua äänekäs mylväisy: ”TEKNINEN”. Tämähän tarkoittaa sitä, että haverin kohdannut kuljettaja joutuu vikaa korjatessaan kohtaamaa lievää vinoilua mitä tulee osien ja kaluston merkkivalintaan.

Joskus puolestaan alkukantaiset vietit pääsevät valloilleen, eikä voimiensa tunnossa oleva hirvi voi pidätellä reisissään jylläävää voimaa. Tämän seurauksena heikommat yksilöt jätetään surutta toimittamaan esimerkiksi nesteenpoistoon liittyviä askareitaan .

poruu_tasepaikkaaporukk_kuva1porukkakuva_2

Lauantaisin Lahden Urheilukekuksesta, Siiri Rantasen veistoksen juurelta lähteville porukkalenkeille ovat kaikki tervetulleita. MC Krampin jäsenyys ei ole siis ehto, vaan otamme riemuiten mukaan kaikki tutut ja tuntemattomat maastopyöräilyn ystävät.  Lisätiedot ja tarkemmat lähtöajat kannattaa kuitenkin tarkistaa MC Krampin foorumilta.