MC Kramppi Heinolan poluilla

Eemil ylittämässä ojaa pyörää kantamalla samalla kun kauempana näkyvät Kake ja Marko ovat päättäneet suorittaa vesistönylityksen ajamalla.
Eemil ylittämässä kivikkoista ojaa pyörää kantamalla samalla kun kauempana näkyvät Kake ja Marko ovat päättäneet suorittaa vesistönylityksen ajamalla. Etualalla Arto poistaa ajamista haittaavaa puuta ojasta.

Jo viime vuonna muutama kramppilainen ilmaisi mielenkiintonsa päästä tutustumaan Lahden naapurikaupungin Heinolan polkutarjontaan.

Niinpä pienellä järjestelyllä sain sovittua maastolenkin Heinolaan. Huhtikuun lopun lauantaipäiväksi luvattu lenkki Heinolan metsäpoluille houkutteli lähtöpaikalle Heinolan jäähallille peräti 5 MC Krampin pyöräilijää. Jussi, Kake, Tase ja Uitot Marko ja Eemil. Heitä vastassa oli Heinolan Mountain Bike Clubin Arto Postiparta ja Matti Rytkönen jotka lupasivat toimia oppaina Heinolan poluille.

Lenkin pituudeksi oli sovittu 3-4 tuntia ja kun päivälle oli mahdollisesti luvassa vesisateita, päätettiin että pysytään lähialueilla jotta mahdollisen kovan sateen iskiessä päästään nopeasti takaisin autoille.

Arton opastuksella aloimme etenemään Heinolan metsissä rantapolkupainotteisesti. Päivän ikimuistoisimman suorituksen järjesti Marko jonka mielestä pehmeä märkä vetinen oja ei ollut liian vaikea paikka polkemalla ylitettäväksi. Valitettavasti vain vauhti loppui kesken ja mies kellahti pyörineen nurin suoraan perseelleen märkään mutaisen ojaan. Taaempaa suoritusta katsoen vettä ja mutaa oli varmaan ainakin 30 senttiä. Ja tämä tapahtui ensimmäisen ajetun tunnin aikana lämpätilan ollessa vain pari astetta plussan puolella.

Tämän jälkeen Marko totesikin että hän pärjää kyllä niin kauan kuin ajetaan maastopolkuja mutta jos kahvitauolle mennään, hän lähtee autolleen ettei tule kylmä. Vastavetona tähän totesimme että kahvitaukoja ei lenkillä pidetä.

Päivän reitillä tuntui oleman paljon teknisiä kivikkoja. Selvästi kramppilaiset taipumukset olivat tiedossa. Meillä selvästi testattiin myös testattiin uusia ajolinjoja. Niin uusia että polun puutteessa sai välillä käyttää mielikuvitustaan parhaan etenemisreitin etsimiseksi. Useammassakin alamäessä tuli hissitolppaa ikävä vaikka sellaisen vannoutuneeksi kannattajaksi en itseäni tunnusta. Jalkautuminen nyt ei tullut kyseeseen kuin vasta äärimmäisessä hädässä.

Taustalla Marko valmistautuu jälleen uuteen yritykseen ajaa kallioporras ylös.
Taustalla Marko valmistautuu jälleen uuteen yritykseen ajaa kallioporras ylös muiden katsoessa vierestä.

Matkan edetessä heinolalaiset toivat eteemme yhä kinkkisempiä teknisiä ajopaikkoja. Ja niiden selvittämisestä tuli selvästi pientä kisaa teknisempien kuskien keskuudessa. Kun kukaan porukasta ei ajamalla selvittänyt pahaa kallionousua kivikkoineen, jollain porukasta petti pelihermo ja piti mennä yrittämään uudestaan. Tällöin päädyin usein itsekin samaan uusinta yrittäjien jonoon Kaken ja Uiton perheen kanssa. Oli huikeaa katsoa kuka milloinkin hoiti homman kotiin ja ajoi kohdan ilman jalkakosketusta läpi. Tähän vaadittiin monesti kolme neljäkin yritystä. Ja jos ei mennyt ajamalla, niin matkaa kuitenkin jatkettiin todeten että kyseessä on ihan ajettava paikka, vaikka se ei nyt tällä kertaa onnistunutkaan. Vaikka parhaasta suorituksesta useimmiten vastasikin Kake tai Uiton perhe niin ihan tyytyväinen sain itsekin olla, koska muutamassa paikalla minäkin olin se joka ajoi paikan ainoana nollilla tai ainakin pääsin pisimmälle.

Todella tekniset paikat kävivät myös taukopaikoista paikallisille oppaillemme jotka yleensä tyytyivät yrittämään vain kerran ajaa vaikeat paikat läpi yhdessä Tasen kanssa ja sen jälkeen vain tyytyivät katsomaan vierestä kun porukan innokkaimmat jonottivat takaisin kallion tai kivikon juurelle uutta yritystä varten.

Krampin rymyryhmä ja Matti järven rannalla.
Krampin rymyryhmä ja Matti järven rannalla. Kuvan ottaja Arto puuttuu kuvasta.

Teknisten paikkojen vastapainoksi välillä oli reitillä kunnon tykityspätkiä, joissa sai runnoa putkelta menemään ja ihmetellä mitä tapahtuisi jos muutaman sentin päästä ohi vilistävät puun rungot osuisivat ohjaustankoon.

Lopulta tasan neljän tunnin jälkeen olimme taas lähtöpaikalla matkamittarin näyttäessä noin 28 kilometrin matkaa. Keskinopeus kertoo omaa kieltään retken teknisyydestä. Mitään isompia taukoja kun ei kuitenkaan pidetty.

Kake kallioporrasta ylittämässä.
Kake kallioporrasta ylittämässä.

Pelättyä vesisadettakaan ei päivän aikana tullut. Pientä sadetta oli päivän mittaan, mutta kiitos viileän ilman vesi tuli alas taivaalta lumena eikä kastellut kuskeja.

Kun pyörän oli lastattu autoihin ja Markokin oli saanut kuivan housut jalkaan ajatus kahvitauosta sai yksimielisen kannatuksen. Niinpä maastolenkki päätettiin kahvitaukoon läheisellä Shellin huoltoasemalla.

Krampin paluusta Heinolan poluille myöhemmin kesällä on jo puhuttu. Ainakin allekirjoittanut palaa halusta nähdä Uiton perheen esimerkiksi Rautvuorella. Vielä kun Marko ottaa puheidensa mukaisesti Trekin Fuelin allensa kunnon pitävillä renkailla eikä tule XC koneella onnettomilla renkailla niin kuin tälle retkelle niin johan varmasti on katsottavaa varsinkin jos saadaan Kake vielä mukaan pitämään teknisen ajon kilpailuhenkeä yllä.

 

Kirjoittaja: Jussi Heikkilä