Kramppilainen Kreetalla

 

kreeka1
Vuokraamon pyörä Samarian rotkon yläpäässä.

Viikon lomalento Kreetan Plataniakseen oli saapunut kohteeseensa lauantaina puolen päivän aikaan.. Isä, äiti ja kolme ja puolivuotias poika saapuivat hotellille ja lapsen iloksi uikkarit kaivettiin heti esiin. Mikäpä sen mukavampaa kuin hoitaa ruokailu uima-altaalla uinnin lomassa.

Myöhemmin iltapäivällä perheemme lähti katselemaan ympärilleen minkälaiseen kylään turistibussi meidät oli ajanutkaan. Aivan sattumalta perheen isä ehdotti että lähdetään kävelemään pääkatua itään päin. Kun reilun kilometrin päässä perhe osui Hellas Bike pyörävuokraamon kohdalle oli perheen äiti varma että perhettä oli tietoisesti johdateltu.

Sisällä liikkeessä aloin kyselemään ohjattuja maastopyöräretkiä. Listalta hylättiin kaikki mihin huolittiin mukaan äidit ja alle 15 vuotiaat lapset. Jäljelle jäi puolen päivän retki perjantaiaamuna. Ei kun varaus retkelle ja kun perheen isä oli etukäteen sopinut kokonaisesta harrastepäivästä niin mastopyörä varattiin myös koko keskiviikkopäiväksi. Kuinka oikeassa pyörävuokraamon mies olikaan kun sanoi lopuksi että nythän me voimme aloittaa lomailun kun pyörävaraukset oli tehty. Vielä kun matkalla hotellille matkaan tarttui iso läntisen Kreetan kartta oli perheen isällä aikaa keskittyä normaaliin etelän lomailuun.

Tiistai-iltana ennen vuokraamon sulkemista haettu pyörä odotti hotellihuoneessa aamulla aikaisin kun keskiviikkoaamuna kello soi kello kuusi. Aurinko nousisi klo 7 ja aioin olla heti sen jälkeen pyörän päällä, jotta koko päivä olisi aikaa pyöräillä. Edellisten päivien aikana olin ladannut puhelimen Oruxmaps ohjelmaan 3 kolme erilaista Kreetan kartastoa ja lapsen nukkuessa mukana olevan läppärin ruudulla oli Garmin Basecamp ohjelmalla suunniteltu päivän reittiä. Todella näppärä ohjelma joka osasi jopa itse ehdottaa reittejä. Lisäksi kun lähtöä edeltävänä iltana vaimo kyseli mihin suuntaan olin aikeissa mennä oli todella helppo vain avata läppäri ja näyttää että tässä on tarkka reittisuunnitelma. Aika hyvä turvallisuustekijä jos pitäisi miestä lähteä etsimään vuorilta. Suunnaksi valittiin karttaa katsomalla etelä. Kun kerran vuoria oli tarjolla piti vähintään kilometri nousua saada päivän ohjelmaan. Mielummin reilusti enemmänkin. Hotellin sohvalla lopulliseksi suunnitelmaksi muodostui reitti jolla aluksi ajettiin teitä pitkin Samarian rotkolle noin 1200 metrin korkeuteen. Rotkon reunalta matka jatkuisi vielä 400 metriä ylöspäin ilman kestopäällystettä jonka jälkeen matka taittuisi alaspäin kunnes 20 kilometrin asfaltin välttelyn jälkeen palaisin taas yleisimmille teille. Matkaa suunnitellulla reitillä olisi 92 kilometriä.

Matka vuorille meni mukavasti. Vedenpitävä kännykkäni oli kiinnitetty ohjaustankoon ihan kyseistä puhelinta vasten tehdyllä tankotelineellä. Kun suunniteltu reitti oli ladattu puhelimeen oli helppo välillä vain vilkaista että oltiin suunnitellulla reitillä. Harhaan ajoja tuli muutama mutta yleensä jo sadan metrin jälkeen huomasin että nyt ei oltu enää reitillä ja käännyin takaisin. Länsi-Kreetan karttakin repusta löytyi mutta sen kaivoin retken aikana esiin vain kerran noin kilometrin nousun jälkeen kun palauttelin mieleeni alueen laajempaa karttaa.

On ne ihmeellisiä nuo vuoret tällaiselle suomipojalle joka ei vieraile niillä vuosittain. Edellisestä vuorien valloituksesta oli aikaa jo 5 vuotta. Niinpä ensimmäiset pari sataa nousumetriä olivat taas melkoinen shokki. Serpentiinimutkaa toisen jälkeen ja tieto että tämä tulisi kestämään vielä pitkään. Puolen kilometrin korkeudessa fiiliksen oli jo toiset. Jäljellähän ei olisi enää kuin reilu kilometri. Retken henkisesti rankimmat kilometrin olivat kuitenkin viimeiset menomatkan kilometrin asfaltilla. Pydähdyin useamman kerran tarkistamaan pyörääni ja pyörittelemään renkaita että ovatko laakerin kunnossa. Pyörä ei tuntunut kulkevan mihinkään vaikka tie oli ihan tasainen. Lopulta jouduin toteamaan että kyseessä oli optinen harha. Kun seinäjyrkät serpentiinit olivat takana, näytti vähän loivempi nousu lähes suoralla tiellä tasaiselta. Taaksepäin kun katsoi, näytti tie kyllä alamäeltä ja kun korkeusmittarin lukematkin tasaisesti kasvoivat, täytyi lopulta todeta että kyllä tässä vielä ylöspäin mennään. Jyrkät nousut serpentiinitiellä olivat jotenkin helpompia kun serpentiiniteistä näki koko ajan että nousumetrejä tukee koko ajan kovaa vauhtia.

Ja kylläpäs kylmä kalja ja ruoka maistui hyvältä Samarian rotkon yläpäässä. Kyseinen rotko on alueen suuria turistikohteita. Sinne laskeutuu keskimäärin 800 turistia päivässä turistikaudella. Parhaina päivinä yli 3000. Rotko on 17 kilometriä pitkä ja se päättyy merelle. Nyt oli kuitenkin aika rauhallista rotkon reunalla. Turistikausi oli loppupuolellaan ja lisäksi turistien pitää aika aikaisin mennä rotkoon että ehtivät kävellä sen läpi. Kuulemma kävelyretki rotkon läpi kestää normaalisti 5-6 tuntia. Rotko päättyy kuulemma meren rantaan mistä turistin laivalla viedään kauemmas tien varteen mistä bussit vievät heidät takaisin ihmisten ilmoille.

kreeka2
Hiekkatie jatkui laaksossa 800 metriä alaspäin.

Tauon jälkeen suunnistin jälleen ylöspäin. Tällä kertaa jopa välillä pyörää kantaen. Edessä oli kilometrin verran kapeaa jyrkkää polkua ennen kuin saapuisin hiekkatielle joka serpentiininä jatkaisi nousua ylöspäin. Olisin tietenkin voinut ajaa tietä alaspäin hiekkatien risteykseen mutta alamäki ennen retken lakipistettä ei oikein innostanut. Se kun tietäisi automaattisesti lisää nousua. Kreetan vuorilla hiekkatie ei ole ihan sama asia kuin Suomessa. Hiekkatiellä ei ajeta tavallisella autolla. Näin kyseisellä tiellä useammankin auton, mutta lähes kaikki olivat Toyota Hilux pic-up autoja nelivedolla ja isoilla maastorenkailla. Mutkat saattoivat olla niin tiukkoja että Hiluxit sahasivat pari kertaa edestakaisin ennen kuin pääsivät seuraavalle suoralle. Kivitie olisi parempi sana kuin hiekkatie ja kun Kreetalla ei jääkautta ole nähty niin kivet eivät ole pyöreäksi hioutuneita vaan todella teräviä. Vaikka Samarian rotkolle olin päässyt ilman pienintä eturatasta loppui tällä tiellä jyrkimmissä kohdissa välitykset kesken. Lopulta kuitenkin pääsin vuoren päälle ja tie muuttui tasaisemmaksi. Maisemat alkoivat taas vaihtua vuohia ihmetellessä. Lopulta näin solan jota pitkin olin suunnitellut ajavani alaspäin. Laskettelin hiekkatietä alaspäin 1600 metrin korkeudelta 800 metriin asti. Vauhtia ei ollut juuri kahta kymppiä enempää karkeapintaisella tiellä jäykkäperäisellä pyörällä. Rock Shox Sid suodatti jotain läpi tulevia iskuja mutta tässä kohti oli ikävä oman pyörän 140 joustomilliä per pää. Sitten tiesinkin että kohta on edessä nousua. Menomatkalla vuorelle bongasin paluumatkani hiekkatien risteyksen noin 1000 metrin korkeudessa, mutta nyt olin laskeutunut jo 800 metriin. No mikäpä siinä. Parin sadan nousumetrin jälkeen olisi luvassa asfalttitieserpentiiniä alaspäin vaikka kuinka pitkälle. Tuntia myöhemmin vielä ihmettelin appelsiiniviljelmien keskellä miten ihmeessä alamäki voi vaan jatkua vaikkakin huomattavasti loivempana tässä vaiheessa. Yksi mäki oli vielä minun ja Hellas Biken välillä mutta se nyt oli vaan muutama sata metriä korkea.

Perjantaiaamuna olin taas Hellas Biken edessä valmiina ohjatulle maastoretkelle. Tällä retkellä maksavia asiakkaista oli 6 kappaletta. Kaikki pohjoismaalaisia. Luvassa oli huomattavasti maltillisempi määrä kilometrejä ja nousumetrejä. Mikä ei haitannut yhtään sillä pääsin purkamaan liikaa pyöräilyintoani jo keskiviikkona. Otin perjantain ohjelman sosiaalisena toimintana. Oli mielenkiintoista nähdä minkä näköinen mies oppaamme olisi. Mies kuulemma tykkäsi ajaa treenimielessä pyörällä vuorille Samarian rotkolle. Juosta rotko alas meren rannalle sitten samaa reittiä takaisin.

Perjantain retkellämme nousumetrejä tuli vajaa 1000 ja kilometrejä noin 40. Sykkeet oli kyllä tapissaan parissa nousussa. Kumma mitä seura saa ylämäessä aikaan. Oppaamme Vitas vahvisti Kreetan länsiosasta muodostamani kuvan. Varsinaista single-trackiä ei ole. Suurin osa teistä on asfaltoitua. Oliivi ja appelsiiniviljelmistä löytyy hiekkateitä joita voi ajella, mutta jos polkua on niin se ei enää ole ajokelpoista. Korkeusmetriä löytyy sen verran että kyllä Kreetalla saa jalkansa hapotettua. Kovin teknistä ajaminen ei kuitenkaan ole.

Mitä lysti maksoi? Päivän pyörävuokra oli 22 euroa. Opastettu puolen päivän retki maksoi 38 euroa Hintaan sisältyi pyörä ja tauon ruoat. Omia varusteita minulla oli pyöräilyvaatteet, kypärä, pyöräilykengät ja crankin polkimet. SPD polkimia olisi löytynyt vuokraamostakin. Lisäksi reppu ja Camelbak.

Perjantain pohjoismaalainen pyöräilijäporukka. Jutun kirjoittaja kuvassa oikealla.
Perjantain pohjoismaalainen pyöräilijäporukka. Jutun kirjoittaja kuvassa oikealla.

Vuokraamosta sai pyörän mukaan pumpun, vararenkaan, paikkarasian ja perus työkalusarjan. Kypäränkin olisi saanut mutta käytän mieluummin omaani.

Vaikka sen keskiviikkoisen solan 800 laskumetriä omaa pyörääni kaipasinkin oli vuokraamon jäykkäperäiset maasturit ajo-olosuhteisiin täysin tarkoituksen mukaisia. Ei tuolla juuri täysjoustoa olisi tarvinnut. Ei ainakaan pitkäjoustoista.

Loppukommentit. Mukavat puolitoista päivää vietin pyörän päällä Kreetalla. Jos viikoksi pitäisi tuolta alueelta etsiä ajettavaa alkaisivat ideat kuitenkin loppua jos uutta reittiä pitäisi saada joka päivälle. Kreeta oli ihan kiva paikka lomailla. Mukavaa oli mutta se on nyt nähty. En aio mennä takaisin. Jonnekin muualle ensi kerralla. Jos kuitenkin jonkun pyöräilijän perhe aikoo suunnistaa Kreetalle suosittelen neuvottelemaan ainakin yhden pyöräilypäivän itselleen.

Jussi Heikkilä