Himos Epic 2017

Fillarifoorumille ilmestyi viime kesänä ilmoitus uudenlaisesta maastokisasta, joka endurokisan tyyliin muodostuu erikoiskokeista, jotka kuitenkin sisältävät monipuolisemmin maastopyöräilyn elementtejä kuten kivikkoa, juurakkoa, kangasmetsää, metsäteitä, alamäkia ja ylämäkiä. Samalla kun erikoiskokeiden pituudet vaihtelevat kahdesta kymmeneen kilometriin. Ja boonuksena puhuttiin, jopa ajovaloista ja kahdesta kisapäivästä. Tämä ilmoitus huomioitiin heti MC Krampin riveissä. Kun myöhemmin syksyllä Himoksella järjestettiin päivän opastettu maastolenkki tulevissa kisamaastoissa oli MC Krampin Vääksyn osasto paikalla nuuskimassa millaisesta maastosta on kyse.

Ja hymyssä suin Vääksyn pojat takaisin kotiin ajelivat. Oli luvassa yli 100 metrin korkeuseroja, juurakkoja, kivikkoa ja kalliota. Kaikkea kivaa!

Alkukesällä alettiin sitten kasaamaan joukkuetta kisaan. Vääksyn miehet Mika ja Jussi olivat tietenkin valmiina koitokseen ja teknisen maaston erikoismies Kakekin oli saatu puhuttua matkaan mukaan. Kouvolalaistunut Kramppilainen Jartsakin oli valmis matkaan. Lisäksi Anttikin totesi, että vaikka selkä onkin vuosia kiukutellut niin kyllä se saa yhden päivän Jämsän metsäpolkuja kestää.

Kesäkuussa Evon retken jälkeen alkoi sitten mustat pilvet pikkuhiljaa kerääntyä Himos Teamin ylle. Joukkueen kovakuntoisimpaan päähän kuuluvan Mikan jalasta löytyi veritulppa. Lääkäri suositteli, että jos vaikka ensi vuonna kokeilisi kisaamista, jos kaikki menee hyvin.

Alkoi kova etsiminen varamiehen saamiseksi Mikan tilalle. Joukkueen varamieslistan kärjessä ensimmäinen nimi oli luonnollisesti MC Krampin Marko Uitto. Kovakuntoinen mies joka ei pieniä, eikä isompiakaan kiviä pelkää vaan on omimmillaan teknisessä maastossa. Tahkon kisan jälkeen Syvärin rannalla painostettiin kovasti Markoa, mutta mies valitteli, että kalenteri on täynnä. Marko puhui jostain kuntohuipusta ja SM-kilpailuista. Sen verran vakuuttavat oli selityksen että siirryttiin listan seuraavan nimen kohdalle. Mannarin Mikko Kouvolasta lupautuikin mukaan matkaan. Mutta ei mennyt kuin reilu viikko kun sairaalan vuodeosastolta tuli tietoa, että etuvoltti pyörän kanssa kerien oli mennyt Mielakassa pieleen ja lääkäri suositteli useamman kuukauden taukoa.

Lopulta jouduttiin toteamaan, että 3 täysimatkalaista ja 1 yhden päivän kuski on Krampin vahvuus Himoksella tänä vuonna.

Myös mekaaninen epäonni oli vahvasti läsnä jo ennen kisaa. Ensin Antin läskipyörästä hajosi vapaaratas. Saatuaan lopulta uuden, uusi vapaaratas hajosi sekin 80 kilometrin ajon jälkeen. Tämän jälkeen Antti painoikin paniikkinappulaa reilu viikko ennen kisaa ja Saksasta lähti uusi DTn takakiekko Hollolaa kohti.

Kake ilmoitti viikkoa ennen kisaa että hänen ykköstykistään eli Radonin täysjoustopyörästä katkesi runko. Himokselle olisi lähdettävä Mondrakerin Primellä  27.5+ etujoustopyörällä.

Uskomattomien teknisten vaikeuksien säikäyttämänä Jussi päätti suorittaa vanhaan täysjoustopyöräänsäkin huollon ja kisapäivänä autoon pakattiin Specialized Stumpjumper plussan lisäksi vanha uskollisesti palvellut Cannondale Prophet.

Kisa ei ole vielä alkanutkaan ja ketjuremontti jo päällä.

Ensimmäisenä kisapäivänä perjantaina starttiin oli aikaa n. 15 minuuttia ja kalustoon suoritettiin viimeisiä tarkastuksia kun Jartsa alkoi valittelemaan, että ketju hyppii oudosti. Kun Antti kuuli, että pyörässä on alla melkein tuoreet Shimanon ketjut alkoi heti liitospinnin etsiminen. Se löydettiin ja todettiin, että pinni oli painettu liian pitkälle jolloin muodostui jäykkä linkki. Ketjunkatkaisijalla pinni keskelle ja pientä vääntelyä jolloin ketju notkistui. Homma hoidettu. Ja hirveällä kiireellä lähtöpaikalle.

Siirtymällä ensimmäiselle pätkälle alkoi ylämäessä Jartsan ketju jälleen hyppimään. Todettiin, että koita kestää eka erikoiskoe. Onneksi ylämäkeä ei juuri ollut, joten maaliin päästiin ilman isompia aikamenetyksiä.

Siirtymällä toiselle pätkälle mentiin parkkipaikan ohi. Onneksi, sillä Kake alkoi valittaa, että kammet ovat löysällä. Autot olivat paikalla, mutta Antti, jonka taskussa avaimet olivat, oli ties missä. Soitto Antille että “äkkiä autolle, nyt on kriisi!”

Anttia odotellessa toivotut työkalut tosin löytyivät toisen pyöräporukan takakontista ja kammet saatiin kiristettyä. Matka jatkui kovalla kiireellä toiselle erikoiskokeelle. Onneksemme siellä oli jo saatu jono aikaiseksi, joten pystyimme omaa vuoroamme odottaessa keskittymään Jartsan hyppiviin ketjuihin. Vaihdevaijerin säätö oli aivan pielessä ja hetken säädettyämme saimme muun muassa palautettua puuttuvan kymmenennen vaihteen käyttöön.

Ei muuta kuin erikoiskokeelle järjestyksessä Kake edeltä, Jartsa perässä ja Jussi yritti pysyä perässä niin hyvin kuin pystyi. Jartsa oli jo tyytyväisempi kun kaikki paitsi isoin vaihde pelasivat hienosti. Suunnittelin jo takavaihtajan säätöruuvien säätämistä seuraavalla lähtöpaikalla. Maalissa kuitenkin Jartsa ilmoitti, että nyt pelaa vaihteet jo niin hienosti, että ei kosketa.

Kakelta oli sen sijaan keulasta karanneet ilmat negatiivipuolelle. Kolmannen erikoiskokeen lähtöpaikalla kovalla äänellä kyselin iskaripumppua ja sen myös sain. Kaken Mondrakerin keulaan laitettiin niin paljon ilmaa, että keula alkoi pysyä ryhdissään. Negatiivipuolelle karanneet paineet tosin pitivät huolen, että pyörä oli tästä lähtien lähes jäykkä.

Uutta muotia renkaan paikkauksen saralla.

Nelospätkän jälkeen oli  kisajärjestäjän järjestämä huoltopiste. Mikäs siellä oli reppua täytellessä ja evästä syödessä samalla kun paikattiin Kaken puhjennutta eturengasta. Renkaanpaikkauksessa on tänä kesänä puhaltaneen uudet tuulen MC Kramppilaisten keskuudessa. Sen sijaan, että alettaisiin asettelemaan sisärengasta puhjenneeseen renkaaseen, nykyään renkaat paikataan yksinkertaisestin laittamalla pikaliimaa reikään ja liimaamalla sisärenkaan palanen reiän päälle. Sen jälkeen kun kaksi reikää oli paikattu, pysyi ilmat taas hienosto litkulla täytetyssä sisärenkaattomassa renkaassa aivan kisan loppuun asti.

Ek 5 oli alultaan ylämäen juhlaa. Rinteen juurelta lähdettiin ja mäen päälle kiivettiin ennen kuin päästiin poluille. Taisin taluttaa puolet noin 100 metrin pystysuorasta matkasta ja niin talutti muutkin paitsi se sähköläksikuski, joka uskollisesti jokaisella maastokokeella ohitti minut. En kuitenkaan valita. Niin paljon olen viimeisen vuosikymmenen aikana valittanut vanhan liiton suomienduron kuolemaa ja nykyenduron ylämäkikammoa. Ek:n maaliin päästiin ilman uusia teknisiä murheita. Myös ek 6 meni ilman kommelluksia.

Siirtymällä maastokokeelle 7 tapasimme Antti Kuiton. Oli kuulemma eksynyt maastokokeella 7 ja harhaillut jo 25 minuuttia. Sattuu sitä näköjään eksymisiä huippukuskeillekin.

Kesken maastokokeen 7 alkoi takarengas valittamaan äänellä, joka kertoi hitaasta takarenkaan tyhjenemisestä. Poljin eteenpäin paino eturenkaalla ja toivoin, että maali tulisi vastaan ennen kuin olisi pakko pysähtyä. Lopulta oli kuitenkin pakko pysähtyä. En ollut valmis rikkomaan vannetta ja rengasta ehtiäkseni nopeammin maaliin. Rengas vuoti kuitenkin sen verran hitaasti, että ei juolahtanut mieleenkään alkaa vuotoa etsimään, joten pumppasin vain renkaan kovaksi ja kiiruhdin maaliin.

Maalissa yritin etsiä reikää sitä löytämättä, joten pumppasin vain lisää ilmaa ja jatkoimme matkaa päivän viimeiselle kahdeksannelle erikoiskokeelle. Siellä meitä odotti lauma kilpailijoita. Reittimerkintöjä oli kuulemma revitty kisareitiltä, joten joutuisimme odottamaan kunnes ne olisi korjattu.

Noin vartin päästä alettiin lähettämään joukkueita reitille minuutin välein. Pumppasin vielä varuiksi ilmaa takarenkaaseen, jotta se kestäisi maaliin asti.

dav

Maaliin pääsyn jälkeen suuntasimme kisatoimistolle sirujen lukua vasten. Jartsan siru luettiin ongelmitta ja mies lähti pesemään pyöräänsä. Minun sirua yritettiin lukea pari minuuttia ja kun se ei onnistunut niin sitten Kaken. Ja kun hommasta ei tullut mitään lähti mies käynnistään tulosjärjestelmää uudestaan. Hetken asiaa  ihmeteltyäni annoin siruni Antille ja lähdin pyöränpesupaikalle Kake kannoillani. Pesuvuoroamme odotellessa, joku huomasi Kaken takavaihtajan häkin vääntyneen. Se oli saanut pahan iskun viimeisellä erikoiskokeella. Itse huomasin takarenkaan taas tyhjentyneen. No, eipähän tarvitse yksin pyöräremonttia tehdä mökillä. Päästyämme parkkipaikalle kilpakumppanimme Pärssinen ilmoitti, että hän saa Kaken keulan kuntoon alle seitsemässä minuutissa. Pärssinen hoiti homman luvattuakin nopeammin, samalla kun Jartsa teki Instagram livelähetystä keulahuollosta.

Kaken keulahuolto käynnissä

Mökillä Kake väänteli takavaihtajan suoraksi. Minä irrotin takakiekon ja kävin suihkussa pesemässä sen. En löytänyt renkaasta reikää. Sen sijaan rengas vuoti vanteen välistä vähän joka puolelta. Ihan käsittämätön vika. Onhan tällä pyörällä kuitenkin kesä ajettu. Pumppasin renkaan kovaksi ja ravistelin sitä vähän joka asennossa, jotta tiivistyslitku hoitaisi hommansa. Totesin, että katsotaan aamulla lisää. Mielessäni oli kuitenkin jo kisan aikana ennen rengasongelmia herännyt ajatus ajaa lauantai vanhalla Prophetillani. Siinä sitä olisi kunnon vertailupohjaa kun samassa kisassa ajaisi kahdella pyörällä.

Perjantaipäivän saldo oli Garminin mukaan 30.32 kilometriä ja 694 nousumetriä.

Aamulla Jartsa heitti puolimatkalaisemme Antin lähtöpaikalle, jossa puolimatkalaiset lähtivät liikkeelle pari tuntia ennen täyden matkan kuljettajia.

Kake toteaa kampien olevan takuureklamaatiota vailla.

Itse totesin samaan aikaan Spessun takarenkaan pitäneen ilmat sisällään aivan mainiosti. Mystinen juttu. Päätin kuitenkin toteuttaa ideani ja siirsin ajanottosirun ja kisanumeron Kännäriini. Olin juuri nostanut Stumpjumperini takaisin autoon kun vierestäni kuului napsahdut. Kake oli juuri kiristänyt taas löystyneet Race Facen kammet. Jotain oli selvästi antanut periksi. Nostin Spessun jo valmiiksi ulos autosta ja lähdin ihmettelemään Kaken kampia. Totesimme, että näillä kammilla ei tänään kisaa ajeta. Kake yritti kysellä voisiko Spessun kammet laittaa Mondrakeriin. Ilmoitin, että ei onnistu. Ovat eri standardia. Joudut ottamaan koko pyörän. Hetken sulateltuaan ajatusta Kakekin totesi, että näin tehdään. Alkoi julmettu säätäminen pyörän rakentamiseksi Kakelle sopivaksi. Irrotin Crankin polkimeni, jotta Kake sai Shimanot tilalle. Kake päätti myös ajaa omilla kiekoilla. Ne istuivat hienosti Stumppiin, mitä nyt etujarrun adapteri piti vaihtaa erikokoisen jarrulevyn takia. Speiserien paikkoja vaihdettiin ja jarrukahvat ja vivut saivat uudet paikat. Luonnollisesti myös iskaripaineita ja paluuvaimennusta piti säätää.

Mondrakerista tuli elinluovuttaja kun Kakelle piti saada lauantaiksi kisapyörä. Taustalla Cannondalen Prophet, jolla Jussi ajoi lauantain.

 

 

Lauantain kisa saatiin käyntiin. Yhdeksännellä maastokokeella horisonttiin hävisi tuttuun tyyliin Kake ja Jartsa, tässä järjestyksessä. Pätkän loppupuolella olin jälleen saanut näköpiiriini tutun selän ja olin täysin keskittynyt tulevaan ohitukseen. Yhtäkkiä navigointitilaan virittämäni Garmin väitti, että emme olleet reitillä. Tällaista oli tapahtunut Garminin kanssa ennenkin vaikka olin ollut reitilläkin. Nyt kuitenkin aloin tehostetusti etsimään reittimerkkejä ja muita jälkiä kisoista. Kun hetken kuluttua ohitimme pehmeän paikan, jossa ei ollut montaan renkaan jälkeä aloin olla varma, että olimme poissa reitiltä. Edessäni ajanut pyöräilijä saapui tien risteykseen. Huusin miehelle, että ei olla enää reitillä. Mies kuitenkin näki tiellä jolle saavuimme merkin ja jatkoi kovaa vauhtia tietä vasemmalle. Itse olin kuitenkin varma, että kyseessä oli siirtymän merkki ja käännyin takaisin. Pääsin takaisin reitille ja maaliin missä Kake ja Jartsa jo odottivatkin. Kerroin myös edessämme ajavalle tiimille että heidän tiimikaverinsa löytyy todennäköisesti seuraavasta startista.

Sähköläskipyörän matka katsesi voimansiirron ongelmiin.

Kymppipätkällä jouduin antamaan tilaa naiskuljettajalle. Lopun pitkän alamäen alkaessa totesin kuitenkin, että nyt ei enää puhu reidet vaan massa ja pitkät joustomatkat. Ajoin agressiivisesti kuskia takaisin kiinni. Valitettavasti matka loppui kesken ja saavuin pari metriä perässä maaliin. Hetken kuluttua maalissa totesin, että sähköläskille ei enää tarvitse tilaa antaa. Sähköpyörän eturatas oli palasina.

11 pätkälle lähtiessä Garmin alkoi herjaamaan jotain. Epäily oli jälleen, että oli ajettu harhaan. Huutelin epäilyäni tiimikavereillekin, mutta reitillä kuitenkin oltiin. Garmin herjasi jotain pätkän loppuun asti. Ei selvinnyt mitä. Joka tapauksessa päätin unohtaa Garminin navigointitilan tässä kisassa. Maalissa annettiin paineistusapua naispyöräilijän keulaan, josta oli paineet karanneet negatiivipuolelle. Diagnoosi oli nopeasti valmis, Kakehan oli kokenut saman edellisenä päivänä. Reilusti ilmaa keulaan. Huonosti pelaa, mutta ei ainakaan ole ihan kasassa.

Maastokoe 12 oli lyhyt, mutta terävää kiveä oli niin, että minkäänlaista flow hetkeä en kokenut. Päin vastoin. Tavoittelin edellä ajavaa kuumeisesti. Näin jo kaukaa, että tavoittelemani pyöräilijä jalkautui jatkuvasti. Muutama metri pyörän päällä ja taas vähän tunkkausta. Niinpä takaa-ajajana nuotti oli minulla valmis. Tunkkaamalla ohi. Oli aivan turha nousta pyörän päälle muutamien metrien ajoa varten.

Tämän pätkän jälkeen oli huolto. Siellä riitti puuhaa. Itsekin tein ketjurempan yhteen läskipyörään siinä samalla kun tankkasin kisajärjestäjän eväitä. Hyvin auttavalla päällä kisaajat olivat toisiaan kohtaan. Yhdellekin vieraalle pyöräilijälle kaivettiin eräästä takakontista toinen vaihtaja ja ketjut. Vanha oli vääntynyt käyttökelvottomaan kuntoon.

Olin itse tyytyväinen pyörän vaihtoon. Kännärin Lefty on niin paljon herkempi keula kuin Fox että maasto tuntui paljon tasaisemmalta. Päivän maastotkin olivat rutkasti rullaavampia kuin perjantaina jolloin paikoin plussarenkaasta oli paljonkin iloa. Nyt kuitenkin alla oli pyörä jonka käyttäytymisestä minulla oli kymmenien tuhansien kilometrien kokemus. Pohdiskelin jopa Stumpjumperin myymistä ajaessani.

Pätkä 13 meni ilman ihmeempiä kommelluksia. Totesin että, enää ei turhan paljoa sykkeet nouse. Siinä missä perjantaina lasissa oli 190 niin nyt oli enää 160. Maastokokeen jälkeen oli aika valmistua “The Maastokokeeseen”.

Tässä kisassa pätkä 14 erottui paperilla muista. Muiden pätkien pituus oli 2-4 kilsaa. Toiseksi viimeinen oli 10 kilometriä. Nousumetrejäkin oli “vain” 250 metriä. Laskua lähes saman verran.

Kake kertoi, että on huomattavasti helpompi ajaa teknistä pätkää täpärillä. Sen lisäksi, että takajousto säästää kuskia, näkee kuulemma tarkasti polunkin edessään, kun ei täristä niin paljon.

Niin julman pitkä maastokoe 13 kuin olikin, pidin siitä. Pystysuorat seinät puuttuivat ja pitkät ja raatelevat nousut olivat kovapohjaisia ja ajettavia. Myös yltiöpehmeitä paikkojakaan ei ollut paljoa, joten matka eteni vaikka reittä ei juuri enää ollut käytössä. Ihmeekseni 10 kilometrin maastokokeella, jonne joukkueet lähetettiin minuutin porrastuksin tuli ohitseni vain 3 kuljettajaa vaikka ajallisesti pätkä kesti varmaan lähemmäs tunnin. Selvästi muillakin alkoi siis matka painamaan. Yksi pyöräilijä tosin ohitti minut kahdesti. Ensi ohituksen jälkeen hän oli reitin varressa rengastöissä. Ohikulkiessaan kysyin vain onko kaikki välineet rempan tekoon. Kun vastaus oli kyllä jatkoin matkaa pysähtymättä. Ennen maalia sama mies tuli sitten uudelleen ohi. Joiltain onnistuu sekä rengastyöt, että ajaminen.

Jälleennäkemisen riemua. Toiseksi viimeisen maastokokeen jälkeen näimme Antin. Jostain syystä Antilla oli pyörä nurin päin 🙂

Maalissa näin ihmeekseni Antin. Anttihan oli lähtenyt pari tuntia ennen meitä yhden päivän kisaan. Reitillä oli kuulemma ollut paljon odottelua. Jollekin maastokokeelle pääsyä oli odoteltu kuulemma yli tunti. Ilmeisesti ongelma oli se, että samoja pätkiä ajettiin osittain kahteen suuntaan. Toista suuntaa ei voitu avata ennen kuin viimeisetkin kuskin saatiin ekalta pätkältä pois. Antilla oli ollut omat tilanteensa 10 kilometrin maastokokeella. Keppi oli mennyt pinnojen väliin ja takavaihtaja oli pitänyt vääntää käsin takaisin suoraksi.

Viimeinen maastokoe oli paperilla helppo. Matkaa 2,5 kilometriä. Nousua kymmenen, laskua 60 metriä. Enää ei tarvinnut säästellä niitä vähäisiä voimia mitä oli jäljellä. Oli kivaa runtata ihan kunnolla. Vasen reisilihas tosin protestoi hetken vastaan ja sisäreisi kramppasi. Päätti kuitenkin heikompana antautua ja hoitaa homman loppuun. Viimeisen maastokokeen lopussa jalka oli taas aivan vetreä.

Kake sanoi, että kisan loppupuolella oli kuulemma pyöräänkin luotto kunnossa ja varsinkin viimeisellä pätkässä Stumpjumperia oli todellakin lennätetty. Antti joka pätkille oli lähtenyt minuutti tolkulla ennen meitä sanoi, että Kake huusi jo kaukaa, että väistä ja sitten sai Kaken lisäksi väistellä sammalpaakkuja kun Kake laittoi pedal poweria Sramin kammille.

Kuvassa vasemmalta lukien Jussi, Antti, Kake ja Jartsa.

 

Kanssakilpailijaa pyydettiin ottamaan porukastamme tiimikuva viimeisen maastokokeen maalissa, samalla kun taivaan hanat vihdoinkin aukesivat ja vettä satoi kaatamalla koko matkan takaisin lähtöpaikalle.

Päivän saldo Garminin mukaan oli 56,6 kilometriä ja 943 nousumetriä.

Sirujen palautus. Kuulimme, että minulta ja Kakelta puuttuu aikaleimoja lauantailta. Ikävää varsinkin Kaken osalta, joka kuitenkin on parhaiten elementissään meidän porukasta teknisessä maastossa. Maanantaina Kake ilmoitti että omissa GPS-jälkeen perustuvissa laskelmissaan hän oli sijoittanut itsensä tuloslistalle sijalle 7. Itse odottelen jos vaikka lauantain väliajat julkaistaisiin ennen kuin alan Garmin jäljen perusteella spekuloimaan puuttuvia aikojani. Perjantaina olin masters sarjassa sijalla 7.

Kisaformaatti maastoineen on kuin tehty MC Krampin pojille, jotka tykkäävät ajaa teknisessä maastossa niin ala- kuin ylämäkiäkin. Himoksella korkeuserot alkavat olemaan sitä luokkaa, että kuntoakin pitää olla, jotta eteenpäin pääsee. Tuollaisessa maastossa paras tapa edetä on ajaa täysillä. Vauhdin turha pudottelu johtaa vain turhaan talutteluun.

Rataan liittyvät logistiset ongelmat ja kramppilaisiin vahvasti iskeneet ajanotto-ongelmat vähän latistavat tunnelmaa. Toivon kuitenkin, että kisa järjestetään uudestaan ensi vuonna ja, että järjestäjä ottaa opiksi ensimmäisen kerran ongelmistaan.

Ja mitenkä meni miehillä joille saatiin ajatkin? Jari Marttila ajoi masters sarjassa sijalle 2. Antti otti murskavoiton läskipyörien sarjassa puolimatkalla, ollessaan sarjan ainoa kilpailija.