Haanja100

Olenhan minä kuullut että jotain typerää tapahtuu loppusyksystä virossa, mutta oikein tosissaan en ole koskaan ollut sinne lähdössä. Tilanne kuitenkin muuttui vuosi sitten MC Krampin puheenjohtajan Ozin syntymäpäiväjuhlilla. Olin juuri hakenut ties kuinka monennen juhlajuoman ja istahtanut pöytään, missä rakkaat pyöräilytoverini istuivat puhuen mistä muusta kuin pyöräilystä. Samana päivänä Virossa oli käynnissä Haanja100 maastopyöräilykisa, jossa kramppilaisista oli paikalla Hape ja Tase. Jostain syystä puhe kääntyi illan aikana usein Viron suuntaan. Jossain kohti iltaa poissa ollessani puheet olivat edenneet siihen pisteeseen että kun istuin pöytään Jartza kertoi minulle että on päätetty yhdessä lähteä koko porukalla ajamaan ensi vuonna tämä loppusyksyn 100 kilometrin vain hulluille tarkoitettu maastopyöräkisa. Kun asia näin minulle ilmoitettiin, totesin että jos kaikki ollaan Viroon lähdössä niin enhän minä jää ilonpilaajana rannalle ruikuttamaan.

Vuotta myöhemmin istuinkin autossa yhdessä Hapen ja Orimattilan toiveen Ralen kanssa matkalla eteläviroon. Mitä lie alkoholin aiheuttamia hallusinaatioita olin vuosi sitten kokenut mutta muita kramppilaisia oli mukana tasan autoa ajava Hape, joka rutiininomaisesti vuosittaiseen tapaansa ajoi kohti eteläviroa.

Haanja100 on etelävirossa käytävä maastopyörämaraton kisa joka yrittää pitää yllä Viron rankimman kisan mainetta. Noin 500 kilpailijaa starttaa tälle 100 kilometrin matkalle ja noin 50 mielettömälle 100 mailin matkalle. Kaikissa kauhutarinoissa kisasta muistetaan aina kertoa myyttisestä syksystä 2009, jolloin värittyneinen tarinoiden mukaan lähes koko kisa ajetaan polvia myöten mudassa. Sana muta mainitaan kaikkia muitakin vuosia kuvailevissa jutuissa. Tänä vuonna mutatilanne ei ilmeisesti tulisi olemaan kovin paha. Viron syksy oli ollut varsin kuiva. Vain viimeisen viikon oli satanut. Ei kuitenkaan mitään rankkasateita.

Tähän mutaan olin varautunut ennakkoon laittamalle pyörääni alle renkaat jotka puhdistuvat helposti kiinni tarttuneesta mudasta. Kuitenkaan mitään kovin järeitä ja raskaasti pyöriviä renkaita en nähnyt tarpeelliseksi alle laittaa. Rocket Ron oli varastoistani parhaiten spekseihin sopiva rengas. Voiman siirron kanssa olin liikkeellä hieman tuntemattomilla vesillä. Olin Tahkon jälkeen pyöräni 3 kertaa 9 voimansiirrosta luopunut isoimmasta rattaasta. Hyvien kokemusten rohkaisemana uusin tämän jälkeen koko voimansiirron 1 kertaa kympiksi. Uudella voimansiirrolla ei ollut vielä edes 150 kilometriä takana kun lähdin testaamaan riittääkö 32 piikkinen eturatas yhdessä 11-36 kasetin kanssa Haanjan sadan kilometrin matkalle. Todellinen testi oli siis edessä.

Virolaisen ystävämme neuvon rohkaisemana lähdin startista kovalla vauhdilla alun noin 4 kilometrin asvalttiosuudelle. Valitettavasti maailmanmestari Christoph Sauserin lisäksi pari muutakin kilpailijaa pääsi karkuun. Täysin kokemattomana tulevista koettelemuksista suunnistin jonossa ensimmäiseen metsään. Ennakkotietojen mukaisesti kramppilaisesta näkökulmasta paikalliset pitävät teillä jäätävän kovaa vauhtia, mutta metsässä yllättävän helposti tyytyvät jonottelemaan jonkun hidastellessa keulilla. Seurailin hetken aikaa tilannetta jonossa tutkiskellen paikallisten ajotekniikkaa ja maaston luonnetta ja liukkautta. Ensimmäisen metsäisen alamäen alkaessa oli kuitenkin aika alkaa ajamaan kilpaa maastossa. Muiden tyytyessä ajamaan hiljaa peräkkäin jonossa otin ajolinjani pari kolme metriä vierestä puiden välistä pujotellen. Tämä kävi yllättävän helposti kivien ja juurien loistaessa poissaolollaan.

Mitään kauhean teknisiä paikkoja reitillä ei ollut. Oikein muistan tapauksena kun yhdentoista kilometrin kohdalla polulla törrötti parikymmentä senttiä pystyssä kivi. Piti oikein tarkoituksella ajaa yli vaikka helposti olisi pystynyt kiertämään. 25 kilometrin kohdalla olleen ensimmäisen huollon jälkeen kilpailijat alkoivat olla niin levällään että ei enää juuri tarvinnut jonotella. Jos metsässä joutui jonoon, ohittamalla kolmesta kuuteen pyöräilijää oli polku taas auki. Polun kaventuessa tai mudan lisääntyessä tuntui kilpakumppanien vauhti hidastuvan. Ojien kohdalla suorastaan pysähtyvän. Röyhkeillä ajolinjoilla reitin sivusta ohitukset kuitenkin onnistuivat helposti. Kun ei ollut kiviä eikä kallioita juuriakaan ei monessa paikassa näkynyt kun puut pääsivät kasvattamaan juurensa esteettä maan sisään.

Kun metsässä ohitti jonkun ryhmän ja pari sataa metriä ohituksen jälkeen vilkaisi taakseen ei ohitettuja yleensä enää näkynyt. Kun taas vähän aikaa oli ajanut hiekkatietä niin samat poluntukot olivat tehneen minusta lentävän ohituksen. Vauhtiero oli niin suuri että kertaakaan ei juolahtanut mieleenkään lähteä peesiin. Vaikka virolaiset katosivatkin hiekkatiellä horisonttiin, jälleen näkeminen oli yleensä jälleen edessä seuraavassa metsässä.

Ensimmäisessä huollossa otin Tahkon tyyliin kovasti suolakurkkuja, mutta toiseen huoltoon saapuessa fiilikset voinnista olivat niin hyvät että lopetin jonnin joutavat suolan lanssa läträämiset ja keskityin juustokakkuun ja pikkuleipiin. Totesin että tällaiset alle 10 asteen kisalämpötilat sopivat minulle. Olen sellainen kuumakalle joka selviää talvilenkeistä suhteellisen vähillä vaatteilla. Ominaisuuden varjopuoli tulee esiin lämpimillä ilmoilla. Tahkon kisaa vuosia kiusanneissa kolmenkympin helteissä olen pulassa. Kone keittää ja tehot putoavat. Yleisfiilis on huono. Nyt ajelin kuitenkin pitkissä ajovaatteissa vailla huolta liiasta kylmyydestä tai kuumuudesta. Nesteen kulutuskin oli maltillista Tahkoon verraten. Kahden litran juomapussin korkkia raotin ainoa kerran 60 huollossa. Pussin täytön jälkeen pyttipannut poskeen ja iloisin mielin eteenpäin.

Sade oli viikon ajan kostuttanut maastoa ja mutaa oli vähän joka metsäpätkällä. Varsinaisia upottavia paikkoja ei kuitenkaan ollut. 10 senttiä syvemmällä rengas ei tainnut käydä kertaakaan. Liukasta sen sijaan oli. Mutta siihenhän oli totuttu. Pidin vain huolta että eturengas osoitti oikeaan suuntaan. Vaikka peräpää hakikin liukkaissa kohdissa, meni pyörä yleensä sinne minne kuljettaja suunnitteli. Tietenkin muutaman kerran pyörän sai nostaa takaisin polulle kun kaikista ohjausliikkeistä huolimatta suunta oli ulos polulta.

Teknisestä helppoudesta huolimatta reitin rankkuus kävi kyllä selväksi. Kun ties kuinka monennen niityn huonosti rullaavaa nurmipintaa pitkin ajoi ylös mäen päälle, kävi selväksi että sata kilometriä tuntuisi kenen tahansa pyöräilijän reisissä.

Loppua kohti nopeuserot tuntuivat vain korostuvan. Hiekkateillä virolaiset tuntuivat entistä kovemmalla vauhdilla ryntäävän ohi ja metsän siimeksessä omat ohituslinjat muuttuivat entistäkin röyhkeämmiksi.

Pidin mudasta tällä edellisvuosiin nähden varsin kuivalla radalla. Mitä enemmän radalla oli mutaa, sitä enemmän viihdyin radan vieressä kilpailijoita ohitellen. Mitä kovemmaksi reitti kävi, sen selvemmin jäin vahvareitisten virolaisten jalkoihin.

Maalin lähestyessä totesin suomalaiselle kanssakilpailijalleni että oli rankkaa mutta hauskaa. Minkäänlaisia ongelmia en kisan aikana kokenut. Vitutuksen hetkiä radalla en kokenut yhtään. Vaikka pyörä oli hautautunut mudan peittoon tekniikka toimi loistavasti. Erityisesti kotiin ulkovarastoon jätetty etuvaihtaja ei reistaillut kertaakaan. Siellä se saa minun puolesta olla jatkossakin. Haanjan mudassa se olisi varmasti lopettanut toimintansa.

Maaliin tultiin ajassa 6.57.43. Sijoitus 225. Rauli tuli maaliin 7.40.21 sijoituksella 329. Hapen aika oli 8.06.09 kokonaiskisassa sijoitus 374 ja yli viisikymppisten sarjassa 15. Virolaiset ystävämme Tönis, Hugo ja Heikki saapuivat maaliin ajalla 7.45.54.

Kisaa edeltävänä iltana kuuntelin Hapen ja Ralen keskustelua Virolaisten ystäviemme kanssa. Keskustelussa verrattiin Haanjan kisan vaativuutta Tahkon kisaan. Virolaiset pitivät Tahkoa vaativampana kun taas Hape ja Rale äänestivät Haanjan puolesta. Omasta puolestani totean että Haanja on teknisesti helpompi, mutta rata on syksyisestä luonteestaan johtuen raskaampi ajaa. Korkeuseroja löytyy riittävästi molemmista. Kuitenkin tahkon kisaa vuosia piinanneista helteistä johtuen olen ollut liian kuumuuden takia vuosittain suurissa vaikeuksissa. Niinpä Haanjan kisa oli raskaudestaan huolimalla suorastaan mukava kun oma koneeni ei keittänyt kertaakaan. Lisäksi kesän aikana maastopyörän päällä on tullut vietettyä sen verran aikaa että patterit riittivät loppuun asti. Lisää syksyistä sadetta ennen kisaa ja vähemmän kuntoa niin mielipide voisi kyllä muuttua.

http://www.championchip.ee/ftp/liver…/130928_100km/

http://www.championchip.ee/ftp/liver…/130928_160km/