Evo 2016 – raportti

Huomasin, että kukaan ei ole Evon retkestä vielä raporttia laatinut. No, raportointi kuuluu pyynnöistä huolimatta asiaan, joten tässä sellainen. Tällä kertaa lähestyn asiaa oman lipattoman kypäräni alta avautuneesta näkövinkkelistä.

klo 07.15  Herätys. Heräsin viisi minuuttia enen kellonsoittoa. Survoin aamupalan naamariini ja tarkistin somen. Tase oli jo saapunut kohtaamispaikalle ja Kouvolan ja Espoon hirvet olivat matkan päällä pysähtyneenä aamupalalle.

klo 08.20 Kohtaaminen. Ajoin kohtaamispaikalle autolla. Ilmeisesti olen pidetty tai tärkeä henkilö,  koskapa kaikki olivat jaksaneet minua odotella. Tai sitten he hoksasivat, että sauna-makkara-olut -combo retken päätteeksi oli minun avaimieni varassa.  Suurta hilpeyttä herätti muropaketista aamulla leikkaamani, sähkoteipillä kypärääni kiinnitetty lippa. Koska ”lipasta maastopyöräilijä tunnetaan” (wanha kramppilainen viidakon sanonta), enkä toki halunnut näyttää ihan urpolta.

Hieman pelon sekaisin tuntein arvioin ryhmäämme: Tase, jolle mikään ei riitä ja haukkaa kilometripylväitä aamupalakseen. Jussin dieselikone kiertää maaston teknisyydestä riippumatta samoilla kierroksilla niin kauan kunnes voimansiirto räjähtää tai muuta käsittämättömän katastrofaalista tapahtuu. Jari on vaihtanut suksien tilalle polkupyörän, en tosin tarkistanut oliko pyöräilykengissä Salomonin vai Rottefellan kiinnitys. Joka tapauksessa kunto ei varmasti loppuisi tällaisella sprinttimatkalla kesken. Kake puolestaan suurimman osan ajasta liitää nuoruuden innolla mahtavalla ajotaidolla kivikoitten yli supersmoothisti.  Paras tapa pitää Kake liikkeessä on olla kertomatta maaston ajokelvottomuudesta. Micke sporttisella olemuksellaan ja ammattitason kalustollaan näytti pitävän kymmenen tunnin jotosta lähinnä halveksittavana alkuverryttelynä. Itse olen ajellut vain lyhyitä lenkkejä ja viimevuotinen tuska lähinnä istumalihasten alueella oli liian tuoreena muistissa.

klo 8.40 Matkaan. Jussi otti kalansilmän muotoisen yhteiskuvan,  jonka  jälkeen näyttävänä kulkueena kävimme taipaleelle. Itse jäin perälle varmistamaan, että C-brothersien pyöristä putoilevat osat tulisivat noukituksi talteen.

Kuva
Lähtökuopissa

klo 9.30 Tarus. Tauko Taruksella ennen kivikkohelvettiin astumista, tai oikeastaan polkemista. Perus poikien jutut, eli esiteltiin vaatteita ja vertailtiin eväitä.  Puristeltiin renkaita ja ja venttilistä virtaavan ilman pihinä täytti kentän. Lopultakin pääsimme metsään.

9. 41 Tekninen I. Ketjut poikki. Onneksi työkalut olivat mukana ja matka jatkuikin tuota pikaa. Asennuksen aikana tehtiin sellainenkin havainto, että ketjun on parempi ohittaa takahaarukan putket sisä -kuin ulkopuolelta. Tällä on suora vaikutus vaihteiston toimintavarmuuteen ja voimansiirtojärjestelmän äänekkyyteen.

Kuva
voimansiirtoremonttia maasto-olosuhteissa

9.47 Tekninen II. Sama ketju uudestaan. Nopean ketjunkatkaisimella operoinnin jälkeen ketju oli ainakin ehjän näköinen.

9.52. Tekninen III. Tällä kertaa asennettiin jo uutta varaosaa ja kohta matka jatkuikin. Ongelman muodosti remontissa sen verran lyhentynyt ketju, ettei pienimmän vaihteen käyttö enää onnistunut. No sehän ei ajokoiran betonireisissä tunnu, joten matka jatkui. Tästä päästäänkiin uuteen kramppilaisten viidakon sanontaan: ”Jokainen lenkki on yhtä vahva kuin sen heikoin ketju”. Tämä pätee ainakin pyörälenkillä.

10.30 Kelkute. Pääsimme virvoittavien vetten ääreen, eli Kelkutteen kämpän kaivolle. Kaivon veden kerrotaan aiheuttavan hallusinaatioita, ja kuten raportin edetessä tullee ilmi, eivät kertomukset ole yhtään liioiteltuja. Täytimme pullot ja reput , ja jatkoimme kiireesti kohti Kristiaanin kämppää mitä hienointa polkua pitkin.

11.10 Miehuuskoe.  Se vitsimäisen hankala polkunousu Kristiaanin kämpän lähistöllä, joka kuvastaa hyvin vuosittaisen harjoittelun määrää ja tahtotilan vahvuutta meni itseltäni tällä kertaa ihan mukavasti ilman jalkautumisia. Se oli hyvä merkki loppupäivän haasteita ajatellen. Tämän jälkeen matka jatkui kokovartalopyöräilynä, eli yhtään herpaantumista tai virheliikettä ei saanut tehdä teknisellä polulla. Jopa nesteen nauttiminen piti ajoittaa muutamiin tasaisempiin pätkiin, jotta hyvä ”flow” ei olisi kadonnut. Itse puutteellisella ajotekniikallanii rysäyttelin aina vauhdilla päin esteitä toivoen että  ”vauhti korjaa virheet” (tuntematon kramppilainen) -sanonta toimisi. Ja toimihan se.

12.00  Ukkoherra. Jo perinteeksi on tullut pysähtyä Ukkoherran komealle tuplalaavulle pitämään välipala- ja hyttysentappotaukoa.  Perinteisiin on kuulunut napsia tauolla valokuvia, ja kun tällä kertaa retken teemana tuntui olevan somettaminen, niin selfiekepit viuhuivat ja pilvipalveluihin siirtyi gigatavuittain materiaalia. Eetterissä siirtyvä data ilmeisesti murhasi kaikki hyttyset, kun niitä ei enää riittänyt tapettavaksi.

12.50 Hakovuori. Vuoren laella haukkasimme happea, ja taisi siinä selfiekeppikin taas viuhua. Komea maisema ei tehnyt kaiken nähneisiin kramppilaisiin vaikutusta, vaan matkaa jatkettiin heti kun todistusaineisto oli taltioitu iphonen syövereihin. Reitti jatkui haastavana aina seuraavalle soratiesiirtymälle saakka. Vauhtia oli pidettävä reippaasti, sillä”hiljempaa jos ajaisi, niin kaatuisi” (krampin vanha sanonta). Siirtymäreitillä alkoi Kelkutteen kaivovesi vaikuttaa. Jokaisessa opastekyltissä näytti lukevan Sorsakolu. Hallusinaatiot kuitenkin unohtuivat, kun pääsimme paukuttamaan Vaarinkorven ja tuon jokaisessa opastekyltissä mainitun Sorsakolun kautta hieman nopeammille poluille.

Kuva
Sel fie

13.30 You have a nice Beaver. Savijärven rannasta loitonnuttuamme aloitimme kahvin tuoksu nenässämme siirtymisen kohti Valkea-Mustajärveä ja siitä edelleen Evokeskusta. Polku oli jo paljon nopeampaa. Haasteena olivat lähinnä luonnonvoimien polulle kaatamat puut. Myös majava oli päättänyt haitata matkantekoamme pitkospuille kasaamallaan padolla. Tuon seurauksena lammen pinta oli noussut puoli metriä, ja kenkien kastuminen oli lähellä padon päältä pyöriä talutellessamme .

Kuva
Majava on mestarirakentaja. Julkisessa rakentamisessa kannattaisi insinöörit korvata Majavilla. Lumikuorma-ja sisäilmaongelmat siirtyisivät historiaan.

14.30 Evokeskus. Viimeiset kilometrit olivat vauhdikasta neulaspolkua jota tykitimme vatsat kurnien ja kahvin tuoksu nenässämme asiaankuuluvalla nopeudella. Evokeskuksen kassaneiti jo toivottelikin matkalaiset tervetulleeksi. Ensin ajattelin Kelkutteen kaivoveden tekevän tepposia, mutta sitten päättelin kassahenkilön miehekkäästä olemuksesta, matalasta äänestä sekä parrasta, että ehkä kyseinen kassaneiti saattoikin ennakkotiedoista poiketen olla kassaherra. Ruokavalikoima oli kasvanut, ja nyt vetäisimme äijäpitsat ja muut suolaiset kitusiimme. Palvelu oli hyvää ja ystävällistä, joten vatsa täynnä ”parempi ruoka – parempi mieli” -sloganin mukaisesti  lähdimme pururatasiirtymän kautta Syrjänalusen harjupolkua kohti.

15.45 Syrjänalunen. Jos pirulla olisi polkupyörä, se luultavasti käyttäisi Syrjänalusen harjua harjoitusmaastoinaan. Harjun pinta koostuu pään kokoisista kivenmurikoista joiden välissä ei järkevää ajolinaa kulje. Silmät kiinni ja vauhdilla päin -tyyppinen tekniikka tuntui toimivan ja myös muutamat hurjat ylä- ja alamäet menivät melko kivuttomasti tällä kertaa, toki pahimmat kinkamat tunkaten. Koitoksesta selvittyämme jatkoime vuoristoradan tavoin ylös ja alas kumpuilevaa polkua pienen tiesiirtymän kautta Rahtijärvelle saakka. Rahtijärven koillispäässä pakollinen parin sadan metrin tunkkauspätkä ja sitä kautta vanhoja jälkiä pitkin takaisin Sorsakolulle.

16.45 The Sorsakolu. Sorsakolulle pysähdyimme vetämään henkeä ennen viimeistä Evon retkeilyalueen polkupätkää. Tämä oli se kaikista haastavin. Polulla ei ole hetkenkään hengähdystaukoa missään kohtaan. Lähes koko polku on hyvänä päivänä ajettavissa. Huonona päivänä ei montakaan kovin pitkää ajettavaa pätkää löydy. Kakella kulki, ja itse seurasin tuntumassa. Takaa kuuluvan älämölön perusteella myös muut olivat hyvällä jalalla liikkeellä. Pääsinpä seuraaman kuin itse mestarikin kävi kanveesissa puunrungon yli hyppäämistä seuraavan OTB:n ansioista. Ensimmäinen ajatus rumannäköistä lentoa seuratessani oli, että käviköhän pahasti. Mutta eipä hätää, Kake sai viime hetkellä jalan kiven ja rungon väliin joten pyörä säilyi ehjänä.

Kuva
Sorsakolu

17.35 Vanha Kevar. Siirtymä sorateitä ja nopeita polkuja pitkin kohti seuraavaa taukopaikkaa, Vanhaa Kevaria. Kevarille Jussi oli järjestänyt VIP -tilaisuuden, kahvila oli auki ihan vain meitä varten. Kiitos mukavalle nuorelle yrittäjäpariskunnalle! Herkulliset sämpylät, leivät, munkkirinkilät ja muut herkut maittoivat ja jatkoimme Aurinko-Ilves -reittiä kohti Asikkalaa ja saunan lauteita. Samalla heitimme hyvästit Taselle, joka jatkoi kohti Karistoa. Edessä vielä nelisenkymmentä kilometriä kurjistelua. Uskomaton suoritus.

Kuva
Vanha kevar, talonpoikaisromantiikkaa tulviva vanha Kestikievari.

Tasehan lukeutuu Jarin ja Jussin kanssa Krampin ”tres idiots por Tahko” -tiimiin, joka on lähdössä Tahkolle kiertämään kuudenkympin rataa peräti neljä kertaa peräjälkeen. Tuohon 240km suoritukseen verrattuna Evon satku muistuttaa sprinttimatkaa.

19.00 Sauna, olut ja makkara. Lopultakin saunalla ja matka päätöksessään. Olin itse oikaissut jo Syrjänmäeltä päästämään saunamajurittarena toimineen vaimoni kotiin, Jussin johdattaessa loput ryhmästä Aurinkovuoren poluille. Lopulta muukin ryhmä saapui ja kun saunan kiukaalle oli kaadettu puoli Päijänteellistä vettä, alkoi lämpöä löytymään. Kauniiksi lopuksi vielä rouvan viime hetkillä kaupan tiskiltä hakemat makkarat hetulaan ja niin oli tämäkin Evon reissu taputeltu. Erityisesti Tase ja Jari ilmoittivat halukkuudestaan lähteä ensi vuonna uudestaan. Luulenpa että retki jää tekemättä vain siinä tapauksessa, että mukaan ilmoittautuu vähemmän kuin yksi osallistuja.

Hieno päivä mahtavan harrastuksen parissa!

Reitti jälki.fi palvelussa

16.6. Mika -kuvat: Jussi ja Jari