Evo 100 km

 

MC Krampin Vääksyn osasto järjesti kesäkuun 16 päivä vuotuisen Evon retkensä. Retkelle ilmoittautuneiden listalla oli parhaimmillaan 9 henkeä, mutta totuttuun tapaan muutama henkilö jättäytyi pois retkeltä. Syyn olivan normaaleita, työ, muu meno tai sairaus.

Niinpä lauantaiaamuna Vääksystä starttasi Evoa kohti 6 maastopyöräilijää, joista 5 oli karaistuneita MC Krampin Evon kävijöitä ja tällä kertaa vierailevana tähtenä oli Lahden Pyöräilijöiden paidassa paikalle tullut läskipyöräkuski Timo.

Eräs osallistuja oli etukäteen ehdottanut, että kyllä tänä vuonna täytyisi Evon retkellä 100 kilometriä saada rikki. Olihan sentään satavuotiaan Suomen juhlavuosi. Tähän tietenkin järjestäjien suunnalta suostuttiin. Olihan edellisen vuoden retkikin ollut vain 90 kilometriä pitkä.

Lenkin suuntakin oli päätetty kääntää päinvastaiseksi edellisen vuosien reitistä, jotta saataisiin karaistuneimpien Evon kävijöiden polkunuotti sekaisin.

Aluksi lenkki suuntautui Vääksystä Evolle johtavaa Aurinko-ilves reittiä pitkin Evon suuntaan. Kurhilaan oli saatu järjestettyä juomavesihuolto ennen kuin sukellettiin lopullisesti metsän siimekseen turhan sivistyksen ulkopuolelle. Lopulta kun matkaa oli takana reilut 30 kilometriä oli päästy Evon alueen rajalle. Tästä alkaisi rankka osuus retkeä. Parin kilometrin metsäpolku Sorsakolun laavulle oli kivikkoisin, teknisin ja rankin osuus Evon retkestä. Aikaisempina vuosina sitä oli käytetty viimeisenä kiusauksena Evon kivikkohelveteistä ennen kuin alue päästi otteestaan helpommille metsäteille. Näin päin ajettuna se oli todella raju tervetulotoivotus Evon alueelle. Ei jäänyt kenellekään epäselväksi että nyt oltiin asiassa.

Kun Sorsakolun laavun luona oli tasailtu hengitystä ja syöty eväitä matka jatkui etelää kohti pitkin Savijärven länsirannan polkua. Savijärven itärannallakin menee polku jota Jussi ja Kake olivat käyneet nautiskelemassa pari viikkoa aikaisemmin, reilun sadan kilometrin päiväjotokselle se on vähän turhan raaka.

Lähempänä Hautjärveä kohdattiin sitten lenkin ainoa isompi tekninen. Timon läskipyörän takarengas oli tyhjentynyt. Mies ehti jo kerhoa kuinka vaikea rengasta olisi saada irti tiukalta kuitukiekolta, kun Mika kaivoi pikaliimatuubin esiin ja nopeasti liimasi palan sisärengasta vuotokohdan päälle. Pieni pumppaustuokio ja matka jatkui kohti the Harjupolkua.

Kapea Syrjänalusenharju kohoaa noin 30 metriä muuta maasto korkeampana Evon metsässä. Sen laella kulkee kivikkoinen polku. Itseoikeitetusti Kake päästettiin ensimmäisenä Stravan segmentille. Pitäähän nyt jonkun tällaisellakin retkellä KOM tehdä. Reilun kilometrin pitkän polun päässä Kake saikin hieman odotella hitaammin kivikoissa edenneitä matkakumppaneitaan.

Seuraavaksi suunnistettiin asiaan kuuluvia kiertopolkuja pitkin lähellä sijaitsevalle lähteelle. Vaikka Evokeskus oli lähellä oli syytä ruomapullot ja reput täyttää ennen matkan jatkamista, sillä tällä kertaa kaikista edellisistä Evon retkistä poiketen emme menneetkään Evokeskukselle. Retken järjestäjille nimittäin valkeni vasta pari päivää aikaisemmin, että Evokeskus ei tänä kesänä olekaan auki. Ilmeisesti oppilaitosta ei paljoa kiinnosta alueella liikkuva kahvinhimoinen lauma pyöräilijöitä tai muut retkeilijät. Pari päivää aikaisemmin korvaavaksi suunnitelmaksi oli nopeasti kyhätty suunnitelma mennä 8 kilometriä kauempana sijaitsevalle Niemisjärven leirintäalueella. Siellä nimittäin palveli koko suuren metsäalueen ainoa palveleva kahvila. Pientä säätämistä ja muutama harhaanajokin saatiin aikaiseksi ennen kuin kahvin himoinen lauma maastopyöräilijöitä saapui Niemisjärvelle. Viime hetkellä suunniteltu taukopaikan vaihto nimittäin ei ollut aivan loppuun nuotitettu.

Joka tapauksessa kahviolle päästiin aivan viime tingassa. Alueella käynnissä oleva kalastuskilpailu oli nimittäin yllättänyt väkimäärällään kioskiyrittäjän. Niinpä lauma nälkäisiä pyöräilijöitä tyhjensi kioskin pulla ja sämpylävarastot.

Tässä kohti matkamittarissa oli jo lähes 70 kilometriä. Olimme retken kaukaisimmassa pisteessä joten 100 kilometrin matkatavoite tuntui erittäin helpolta toteuttaa. Varsinkin kun puhelimen navigaattori ehdotti että nopein tiesiirtymä takaisin lähtöpisteeseen olisi 39 kilometriä.

Oli aika levittää alueen kartta terassin pöydälle ja retken isäntien Mikan ja Jussin alkaa tekemään taktisia päätöksiä. Oli selvää että tätä retkeä ei ajettaisiin loppuun kaikilla polkuoptioilla vaan olisi suorastaan pakko karsia kivikkopolkua reitiltä kymmeniä kilometrejä, jotta olisi jotain toivoa päästä pois metsästä saman vuorokauden puolella.

Suunnaksi päätettiin ottaa paluumatkan joumahuoltopiste Kelkutteen kämpän kaivo. Aivan hitaimmat kivikkoryynäyspaikat päätettiin kiertää metsäteitä pitkin, mutta oikeaan suuntaan vievät hyvällä flowlla kulkevat tekniset polut päätettiin ajaa.

Täällä tapahtui retken vaarallisin läheltä piti tilanne. Vähäisten kilometrien takia liian teränsä jo menettänyt Jussi ei ollut ihan hereillä yhdessä mutaisessa kivikossa ja lensi tangon yli kivikkoon keskelle mutalätäkköä. Kuin ihmeen kaupalla mies onnistui asettamaan itsensä makaamaan vaarallisimpien kivien väliin ja totesi että eihän tässä käynyt pahasti. Kohta jo mies jatkoi matkaa veren valuessa miehen polvesta.

Soratiellä missä porukka taas odotettiin kasaan polvi puhdistettiin vedellä liiasta mudasta ennen laastarointia ennen kuin matka jatkui. Reilut puoli tuntia myöhemmin sama mies oli jälleen pyörän edessä selällään. Mies ihmetteli itsekin mihin ihmeeseen pyörä oli tökännyt. Mitään pyörän selästä selkeää vaaranpaikkaa ei ollut näkynyt. Timon kanssa polun renkaanjäljistä pääteltiin, että polulla oli ollut juuri renkaan säteinen painauma mihin rengas oli tökännyt.

Matka jatkui mutta tässä kohti oli selvää että Jussi oli menettänyt jo parhaan teränsä. Kun tämän jälkeen ehdotettiin lisää tiesiirtymiä matkalle kaivolle eivät muutkaan vastustelleet. Olihan selvää että 100 kilometriä menisi varmasti rikki ja matkaa lähtöpaikalle olisi joka tapauksessa suorintakin tietä useita kymmeniä kilometriä.

Majava on rakentanut padon pitkospuiden päälle.

Kylmä kaivovesi maistui erinomaisesti pyöräilijöille. Itsekin tajusin jonkun kehoituksesta kaataa vanhat lämpimät juomat pois repusta ja täyttää pussi kylmällä vedellä johon sekoitin uudet urheilujoumajauheet. Kylläpä maistui hyvälle.

Lyhyen muutaman kilometrin polku- ja pitkospuunautiskelun jälkeen siirryimme vahvasti metsätiepainotteisemmille urille kohti Kurhilan kahvila Hilleriniä mihin oli tilattu lauantai-illaksi MC Krampin Evon retkikunnalle yksityiskattaus. Vaikka jalka alkoikin jo painamaan riuhdottiin metsäteitä eteenpäin kovalla vauhdilla paikoin paritempona ajatuksena päästä pois metsistä ihmisten ilmoille. Sata kilometriä alkoi olla jo täynnä ja lähtöpaikalle oli edelleen matkaa reilusti.

Kurhilassa sulkaakakku maistui aivan taivaalliselta ja kokis aivan karmealta. Tämä kerrottiin myös kahvilanpitäjälle selityksien kanssa. Rankka aurinkoinen päivä ja vatsan mielestä liian monet juodut urheilujuomalitrat saivat aikaan, että kylmä kokis ei meinannut oikein upota. Jartsa kävi ottamassa pakolliset selfiet vuohien kanssa ja matka jatkui kohti Vääksyä.

Vääksyssä kanava päätettiin ylittää kanavasulkujen kohdalta. Kiitos rikkinäisen nostosillan luvassa oli harvinainen tilaisuus ylittää kanava kanavasulkua pitkin. Normaalisti tämä on ankarasti kiellettyä toimintaa.

Lopulta viimeinen kiusaus kun Vääksyn kylällä oleva harju ylitettiin luonnollisesti korkeimmasta kohdastaan ennen kuin hurautettiin pyörillä toisen retken isännän Jussin kodille missä heti laitettiin sauna ja jauhelihakastike ja spagetti lämpiämään. Ja luonnollisesti oluet olivat kylmänä.

Kilometrejä tuli lopulta 116 keskinopeus oli koko Evon retkien historian suurin. Tämä tietenkin sen takia kun Niemisjärven kahvitauon takia tietä oli reitillä enemmän kuin koskaan ja sen myötä vauhdit tiesiirtymillä kovia.