Aihearkisto: Muut tapahtumat

24h Vierumäki 5-6.2.2016

 

jartsa_24h vierumäki

24h aikaa hiihtää 3,6km lenkkiä. Kuulostaa ehkä sairaalta, mutta rakkaudesta lajia kohtaan se on ”mukavaa”,  ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen mennään tahdon voimalla.

Neljännentoista kerran järjetettävään Vierumäen 24h -hiihtoon osallistuin kolmatta kertaa. Nopsasen Petteri sain minut aikoinaan tähän tapahtumaan osallistumaan. Aikaisempina vuosina matkaa on tullut taitettua 225km (2014) ja 284km (2015). Tavoite oli asetettu niin, että kilometrejä lähdetään parantamaan jos keli sen vaan sallii. Monen osallistujan mielestä reitti oli rankempi kun edellisenä vuonna ja samaa mieltä olin itsekin. Edellisen vuoden reitti olisi ollut mieluisampi, mutta minkäs teet, kun talvi on ollut niin huonoluminen. Kilpailu starttasi perjantai-iltana klo 18, joka sinänsä jo toi aika kovan haasteen lähteä yötä vasten hiihtämään.

Jatka lukemista 24h Vierumäki 5-6.2.2016

Uunot Epsanjassa

DSC_0048
El Chorro. Singletrack loppui alhaalla pilkistävän järven rantaan.

Viime kesänä sirkkelillä tuunattu käsi pysäytti pyöräilyn muutamaksi kuukaudeksi täysin. Edes rahan hassaaminen uuteen kalustoon ei lohduttanut. Vaikka syksyllä jo sarvissa taas oltiin liki normaalisti, jäi kausi jotenkin torsoksi. Tästä suivaantuneena päätin lähteä ajamaan jonnekin, jossa ” the grass is green and the girls are pretty”. Nettiä tutkittuani ”Budget racing team” -hengessä kohteeksi löytyi joskus muinoin saarivaltioiden pyörälehdissäkin mainostanut Sierra Cycling. Vaikka firman nettisivut olivatkin ysäriä tulvillaan, vakuutti fillarifoorumilla käyty keskustelu puljun luotettavuudesta. Krampin foorumilla matkaseuran huuteluun vastasi Marko, joten A-Team oli kasassa.

Liput ostettiin ja majoitus varattiin. Kohta talviloma jo koittikin, ja oli aika karistella kotimaan tomut renkaista hetkeksi. Jatka lukemista Uunot Epsanjassa

Imatra MTB 2013

Jotta kilpailukausi ei olisi jäänyt torsoksi, päätin käydä tutustumassa itärajan tuntumassa maastoajeluun kilpanumeron kanssa Imatra MTB -maastokilpailussa.  Kisamaastot olivat hyvin pitkälti samanlaisia kuin mihin MC Krampin porukkalenkeillä on totuttu – mistä olikin huomattavasti apua, vaikkakin porukkalenkeillä etenemme huomattavasti leppoisampaa vauhtia, eikä kisanumeron kanssa jouda kahvitella. Vaikka  muista kuntotapahtumista (Syöte, Tahko, Finlandia) tuttua loppunousua ei Imatralta löytynytkään, tuli korkeusmetrejä mukavasti vuoristoratamaisella ylös-alas reitillä. Siirtymien määrä oli saatu supistettua aika pieneksi, joten tätä tapahtumaa uskallan suositella kaikille kramppilaisille ja karamppilaistenmielisille. Komeassa kelissä ajetun, hienosti järjestetyn kisan tunnelmia voi lukea lisää blogistani.

Mika, 18.8. 2013

Kevään klassikko I – klassikkokauden avaus

Kevätaurinko saa ihmismielen virkeäksi ja niin myös Krampin keskustelupalstalla on virinnyt keskustelua kevään klassikkosarjan käynnistämisestä. Krampin perinteissä  ensimmäinen klassikkoajo suuntautuu Joutjärveltä Mäkelän kautta Villähteen Leivän kakkujen ja leivonnaisten painosta notkuvan kahvipöydän ääreen. Vaikka klassikkoa kutsutaankin Giro di Ruuhijärveksi, jää tuo vesistö ajamatta ympäri, ja kofeiinin vieroitusoireista kärsivät pyöräilijät tyytyvät kiertämään viereisen Salajärven.  Olosuhteet ovat, kuten kevään klassikoilla yleensä, hankalat ja epämiellyttävät. Lisääntyvä valo ja kesän lähestymistä ennakoiva lämpö saa kuitenkin rapaisilla ja hengenvaarallisen jäätikköisillä teillä ajamisen tuntumaan erityisen mahtavalle.

Kuvamateriaalia ensimmäiseltä Giro di Ruuhijärvi -klassikolta

Perinteisiin kuuluu myös pyöristellä alaspäin talven pimeydessä ajettuja kilometrimääriä ja vähätellä omaa kuntoaan.  On myös viimeiset hetket repiä huumoria hiihtäjistä, jotka kohta (luojan kiitos) katoavat terävine sauvoineen silmiä puhkomasta ja ajomaastoja kansoittamasta. Jatka lukemista Kevään klassikko I – klassikkokauden avaus

Talvi Tour de Tampere – Mahtava päivä mahtavilla poluilla

Tulipa sitten viime viikolla mieleen, että olisi aika osallistua kovasti mainetta saaneeseen Talvi TDT tapahtumaan. Tapahtumahan koostuu Kaupin Kanuunoiden vetämistä ryhmistä, jotka yhden lauantaipäivän ajan pimeän tuloon saakka ajelevat Tampereen alueen parhaita talvipolkuja. Itseäni on monesti mietityttänyt, mitä niin mahtavaa voi olla tamperelaisella talvipolulla, verrattuna esimerkiksi Lahden vastaaviin. Polku kun polku ja sillä hyvä. Lähinnä tähän saakka olen ollut sitä mieltä, että jos polulla pystyy talvisaikaan ajamaan, on se ”hyvä” talvipolku. Nyt Tampereen reissun jälkeen olen joutunut tarkistamaan käsityksiäni.

Aamu alkoi moottoroidulla siirtymällä Kaupinojan saunalle Näsijärven rannalle. Vanhana tamperelaisena tuntuu Tampereelle matkaaminen aina mukavalta. Perhe kuului varustukseen tällä kertaa, ja vaimon ja muksujen jatkaessa matkaa Särkänniemen Delfinaarioon jäin Harrin kanssa odottelemaan muiden talvipyöräilijöiden kanssa starttia. Lopulta ryhmät muodostettiin ja meiltä pikaryhmäläisiltä vielä varmistettiin useaan kertaan, että tiedetäänkö tässä nyt oikeasti mitä tarkoittaa ajaminen Izmon ryhmässä. Kuvittelin tietäväni.

Lähdön tunnelmissa
Lähdön tunnelmissa

Lähdettiin liikkeelle ja Izmo veti letkaa kohti Kaupin mahtavia polkuja.  Alkumatkan ajelin jonon viimeisenä, ja sehän tarkoitti sitä, että haitariliikkeen vaikutuksesta välillä mentiin todella hiljaa, kunnes taas otettiin koko reservi käyttöön. Onneksi en lähtenyt matkaan yksivaihteisella, sillä kun yksinkertaisesti ei nopeus eikä kadenssi olisi riittänyt, vaikka 116:n teoreettiseen keskipyöritykseen olen työmatkalla päässytkin. Mutta polut olivat mahtavia – aivan kuin tehty maastopyöräilyyn. Tässä retken vaiheessa mieleeni hiipi ajatus, että on olemassa ”talvipolkuja” ja talvipolkuja.

Izmon porukassa lenkkeilyn erityispiirteet tulivat myös tutuiksi. Kaveria nimittäin jätetään. Eli peräpään haitarin viimeisenä kuskina ei edellä ajavan selkää voinut hukata hetkeksikään. Mutta kun edellä menikin hitaampi kuski, joka ei sitä edellä ajavan selkää enää nähnytkään niin jännitys tiivistyi… Jonon viimeinen sai kärsiä myös muhjuuntuneesta polusta, jota parikymmentä kuskia oli ensin tuoreilla reisillä ruovitellut/jarrutellut. Eipä silti, polun pinta oli pääosin hyvässä kunnossa ja kesti lauman rynnimisen hyvin. Tauon jälkeen päätin kuitenkin siirtyä lähemmäksi kärkeä.

Erittäin hyvin järjestetyn huollon jälkeen jatkoimme Leinolasta eteenpäin, kohti kuuluisaa, lapiomiesvoimin auki pidettyä Ikean spooria. Polut olivat mahtavia -vauhdikkaita, kapeita ja nopeita. Mukavia nousujakin matkalle osui muutama.  Ja mikä parasta, tiesiirtymää oli todella vähän. Vauhtia oli riittävästi, ja omiin ajotaitoihin nähden töitä sai tehdä jatkuvasti. Polut luikertelivat lampien ja järvien rantoja, välillä ylitettiin muutama hiihtolatu ja palattiin taas uralle. Välillä ajettiin fillariendurokuskien loivaan alamäkeen lapioimaa kellottamisrataa, jossa oli hyppyreitä, kallistettuja kurveja ym. alan vakiokamaa hauskuutta lisäämässä.

Lopulta päädyttiin Ikean spoorille. Tosiaan lapiota oli heilutettu ahkeraan, umpimetsään oli tehty miltei lumesta vapaa kolmen kilometrin polku, jossa maaston muodot, kivet ja juuret vielä mukavasti tuntuivat. Tuolla olisi ollut täysjoustolla mukava lasettaa täysillä. Muutamien kierrosten jälkeen suunnattiin etupyörä kohti majoitusta osan porukasta vielä jatkaessa sitä parhaan polun metsästystä. Olisi ollut mukava liittyä seuraan, mutta aikataulu painoi jo päälle.

Aivan mahtava päivä, jossa oma polulla ajamisen taito punnittiin. Polut olivat toki huippuluokkaa, mutta nopeus teki pienistäkin virheistä kohtalokkaita. Muutama takakorkea tuli tehtyä, mutta muuten suoriuduin mielestäni ihan mukavasti eikä reisistä tarvinnut vielä ihan kaikkea rutistaa. Turhia taukoja ei juuri pidetty ja koko päivän teema olikin ajaminen, sellaisena kuin se A-luokan poluilla vain voi olla. Tässä vielä linkki kohtalotoverin nauhoittamaan gps-jälkeen-Mika-