24h Vierumäki 5-6.2.2016

 

jartsa_24h vierumäki

24h aikaa hiihtää 3,6km lenkkiä. Kuulostaa ehkä sairaalta, mutta rakkaudesta lajia kohtaan se on ”mukavaa”,  ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen mennään tahdon voimalla.

Neljännentoista kerran järjetettävään Vierumäen 24h -hiihtoon osallistuin kolmatta kertaa. Nopsasen Petteri sain minut aikoinaan tähän tapahtumaan osallistumaan. Aikaisempina vuosina matkaa on tullut taitettua 225km (2014) ja 284km (2015). Tavoite oli asetettu niin, että kilometrejä lähdetään parantamaan jos keli sen vaan sallii. Monen osallistujan mielestä reitti oli rankempi kun edellisenä vuonna ja samaa mieltä olin itsekin. Edellisen vuoden reitti olisi ollut mieluisampi, mutta minkäs teet, kun talvi on ollut niin huonoluminen. Kilpailu starttasi perjantai-iltana klo 18, joka sinänsä jo toi aika kovan haasteen lähteä yötä vasten hiihtämään.

Ensimmäinen veto  68,4km (n. 3:48h). Nopeasti syömään järjestäjien tarjoamaan ruokaa, jota oli tarjolla klo 22 asti. Jutustelua syönnin aikana samassa luokkahuoneessa majoittuvien kanssa. Vaatteiden/monojen vaihto ja isä oli harjannut suksen pohjat sillä välillä.

Vaatetta enemmän päälle ja takaisin ladulle. Ilma oli alkanut selvästi kylmenemään yötä kohti. Sukset luisti todella hyvin muihin verrattuna. Kiitos Loistosuksi ja Kimmo Turkia! En malttanut jäädä peesailemaan ketään vaan hiihdin omaa vauhtia.
Huolsin itse itseäni ladun varressa olevasta kylmälaukusta, koska isä oli  lähtenyt kotiin nukkumaan ja hakemaan täydennystä ruokapuoleen.

Kierrosajat pysyi tasaisena n. 12-14min sisällä. Ehdin katselemaan hienoa tähtitaivasta. Pakkasta oli 10 astetta ja sormia paleli pikkuisen. Jumppasin sormia, että saisin ne lämpöiseksi, mutta myös varpaita alkoi palelemaan. Tein päätöksen n. klo 02, että lähtisin nukkumaan vähäksi aikaa. Matkalla makuupaikalle vilkaisin tulostaulua, joka
näytti 122,4km. Olin kolmantena.

Söin omia eväitä ja otin Buranan. Kipua oli vasemman käden kyynärpäässä. Tuttu juttu jo aikaisemmilta vuosilta.
Laitoin kännykän soimaan tunnin päästä, vaikka luokkahuoneessa nukkui kaksi 8-hengen joukkueen hiihtäjiä sekä yksi soolo-hiihtäjä. Mietin, että herääköhän koko porukka soittoääneeni.

Heräsin kuitenkin  10min ennen kännykänsoittoa. Olin nukkunut sikeästi 50min. Nopeasti ylös, vaatetta päälle ja toiset monot jalkaan.
otin  mukaan kylmälaukun, jossa oli erilaisia juomia, suklaata, suolakurkkua, geeliä, leipää, merisuolaa, appelsiiniä…  Isä tuli  takaisin Vierumäelle n. klo 7, joten siihen asti piti olla omatoiminen. Kello  n. 3:30  tein paluun ladulle. Matkalla ulos vilkaisin tulostaulua. Olin tippunut sijalle seitsemän.  Mitä, eikö kilpakumppanit nukkuneet tai pitäneet taukoja?

6-7 kierrosta (n.25km) meni ihan mukavasti. Sitten tuntui vaikealta. Päätin pysähtyä joka toisella kierroksella kylmälaukun luona, ja ottaa aina jotain. Söin geeliä, join Batterya, yrittäen herätellä itseäni. Pikku hiljaa alkoi tuntua paremmalta. Isä palasi ladun varteen. Tuntui, että sain lisää voimia, piristyin ja kierrosajat on taas ihan hyviä.

Järjestäjien aamupalaa oli tarjolla klo 7-10. Lähdin syömään puuroa ym.  klo on  9:15. Tässä vaiheessa olin tehnyt matkaa  205,2km ja noussut sijalle kaksi aamuyön ja aamun aikana. Mielessä kävi, että paikka podiumilla olisi mahdollinen jos ja kun 300km menisi rikki. Normaali kuviot eli vaatteiden, monojen vaihto sekä isä hoiti sukset ja pikaisesti takaisin ladulle. Olin tipahtanut aamupalan aikana sijalle kolme.

Nyt se kisa vasta alkoi kun 200km oli mennyt rikki. Alkoi se todellinen taistelu ja itsensä voittaminen: Tekniikan pitää pysyä kasassa. Annoin suksen liukua, koska luisto oli hyvä edelleen. Kuuntelin kroppaa, mietin tekniikkaa millä olisi hyvä mennä missäkin, wassu, mogren, kuokka, sauvoittahiihto ja alamäessä suksen luisto maksimaalisesti hyödyntäen.
Matka eteni, ja hyviä kierrosaikojakin tuli. Kivut kyynärpäissä ja ranteissa piti kestää.
Vaatetta oli normi lenkkiä enemmän päällä, vaikka pakkasta ei ole kuin 3-4 astetta.

Lämmintä ruokaa (pastaa) oli taas tarjolla. Poistuin ladulta kun klo oli n. 13:45. Sijaluku oli edelleen kolme, ja matkaa on takana 259,2km. Normi huoltotoimenpiteet ja viimeistä kertaa paluu takaisin ladulle. Isä ilmoitti, että 12 kierrosta tavoitteeseen. Ei kuullosta pahalta, mutta onhan se yli 40km!

Aikaa oli vielä hiihtää reilu 3:30h. Tässä vaiheessa odotti ystäviä kannustamaan ladun varteen ja he eivät pettäneet  tänäkään vuonna. Kiitos!
Lunta alkoi satamaan kun pari tuntia oli vielä aikaa hiihtää. Luisto heikkeni selvästi. Olin hiihtänyt samoilla suksilla n. 275km, joita oli vaan harjattu. Isä ja Pehu ehdotti, että vaihtaisin toiset sukset jos ne luistaisi paremmin. Ne todellakin luisti paremmin ja helpotti ainakin hetkeksi matkan tekoa.
Ranteet oli tosi kipeät, etenkin vasemmassa on vihlovia kipuja. Nyt tykkäsin peesata muita jos se vaan oli mahdollista. Välillä tuntui, että ladulla ei ollut muita hiihtämässä.
Kramppilaisten kannustus ladun varressa antoi lisää voimia. Energiat oli kuitenkin aika loppu, väsytti, sitä ns. seisoi veitsen terällä.

Viimeiset 4-5 kierrosta hiihdin toisen soolo-hiihtäjän kanssa vuorovedolla. Lumisade sakeni ja luisto heikkeni. Olin päättänyt, että homma loppuu kun 300km menee rikki. Viimeinen kierros, tuntui hyvälle, kohta tämä kärsimys olisi ohi, mutta ihan itse tähän halusi taas lähteä. Kaikki ne tunnit maastofillarilla, juoksemalla ja hiihtämällä on tuottanut tulosta.

Tavoite tuli saavutettua kun ylitin maaliviivan n. klo 17:40. Fiilis oli mahtava! Vielä olisi yhden kierroksen ehtinyt, mutta ei kiitos. Tämä riittää tänä vuonna.
Maaliin tuloon oli tietenkin vedettävä järkyttävän kova HUUTO. 302,4km ja podiumilla paikka kolmos jakkaralla. On se aika kova tulos.

Kiitos isälle huollosta,  kramppilaisille kannustuksesta ja ohjeista ladun varressa sekä perheelle, että on pystynyt harjoittelemaan säännöllisesti  🙂
– Jartsa