Haanja 2019

Tõnis kyselee paljonko kello on. Vastaan 8.59. Noin minuutti aikaa lähtöön. Seison lähtökarsinan keskiosassa valmiina jälleen kerran Haanja 100 maastopyöräkilpailuun. Vettä sataa taivaalta ihan niin kuin aina Haanjassa. No oikeasti ei ihan aina, mutta kyllä märkä kilpailu on paljon todennäköisempi kuin kuiva. Ja kun koko tienoo on maaperältään savimaata, on luvalla taas jotain mitä kotimaassa ei ole tarjolla.

Jatka lukemista Haanja 2019

Mudaa, mudaa ja mudaa = Haanja 100 MTB 2019

Kerrotaan, että Eskimoiden käyttämässä kielessä olisi 200 lunta, sen olomuotoja ja ominaisuuksia kuvailevaa sanaa. Faktaa on, että suomen kielessä noita sanoja on laskentatavasta riippuen vähintään puolisen sataa. Afrikan hiekka-aavikoiden alueella puhutuissa kielissä hiekkaa kuvaavia sanoja on lingvistien mukaa myös laskettavissa useita satoja.

Tätä taustaa vasten tarkasteltuna ihmettelen Google-kääntäjän varsin suppeaa valikoimaa vironkielisistä vastineista sanoille muta, rapa ja kura. Nämä kaikki voidaan näköjään ilmaista helposti yhdellä sanalla: muda. Tämän nerouden ansiosta voin kuvailla siis  kisaraportissani kaikkia veden ja eri pintamaalajien konsentraatteja yhdellä ainoalla vironkielen sanalla – muda!

Kun ryhmä miehiä kokoontuu keran vuodessa puhumaan, niin silloin puhutaan…säästä

Varsinainen tarinamme alkaa, kun eräänä perjantaisena aamuna MC Krampin taistelutahtoa uhkuva Haanja 100 Dreamteam suuntasi maastopyörillä lastatun kuljetuskalustonsa kohti Etelä-Viroa ja Haanjan luonnonpuistoa. Neliskulmaisiksi muotoutuneista pupilleista päätellen säätiedotusta oli tuijotettu ruuduista ja mobiililaitteista herkeämättä viikkokausia. Krampin kotimaan vaihtopenkille jääneet jäsenet purkivat turhautumistaan maalailemalla mitä hirveimpiä ilmasto-olosuhteita urheilusuoritusta tekevän tiimin hengen ”kohottamiseksi”.

Niinpä majoitustukikohdassa kokoontuikin maastopyöräilyä harrastavia, paikallisen syyskuisen ilmaston vakavailmeisiä erityisasiantuntijoita tutkimaan taivasta ja sääkarttoja todetakseen seikan, joka oli jo hyvin kaikkien tiedossa  – märkä ja kurainen päivä maastopyörän selässä oli tulossa. Majoituksena toimi jo useamman vuoden aiempien reissujen perusteella hyväksi havaittu täyden palvelun maalaistalo, jossa emäntä Siri vastasi vieraiden hyvinvoinnista tarjoten herkullista kotiruokaa aina kun nälkä yllätti – ja vaikka ilman nälkääkin.

Kisapäivä valkeni juuri niin sateisena ja harmaana kuin kaikki merkit ja historia olivat ennakoineet. Jos nyt valkenemisesta voi edes puhua – pilvien harmaa massa roikkui parkymmentä metriä maanpinnnan yläpuolella ja suolti sisuksistaan sadetta ja tihkua. Viron kielessä sadetta kuvataan sanalla vihm, ja nyt tosiaan vihmoi. Myös edellisen parin viikon aikana Esteri oli ollut sen verran antelias, että maasto oli varmasti huuhdottu pölystä vapaaksi.

Kramppilainen ei vettä pelkää!

Kisavaatetuksen arvontakierrosten jälkeen siirryimme lähtopaikalle ja asetuimme lähtökarsinaan odottamaan AC/DC:n Highway to hell -tunnaria, joka johdatti meidät  asfaltoitua pikaväylää pitkin ..no helvettiin –  mutta paljon mudaisempaan sellaiseen kuin itse Dantekaan olisi pystynyt edes kuvittelemaan.

Niin oli hauskaa, että tämän parempaa ryhmäkuvaa ei huomattu ottaa 😉
Slippery when mud

Jo ensimmäisillä kilometreillä edellä ajavan takarenkaasta lentävä mudavesi sumensi näkökentän ja värjäsi vaatteet maanläheiseen vaaleanruskeaan sävyyn. Polkuosuuksien alkaessa vedenpitävät sukat olivat täynnä vettä ja siellä se myös pysyi maaliin saakka – varsin toimiva tuote siis.

Polkuosuudet ja varsinkin ne alamäet olivatkin mudan liukastamaina varsinaista miesakrobatian juhlaparaatia. En tiennytkään, miten kummallisiin asentoihin ihmiskeho voikaan vääntyä, kun polkupyörän etupyörän luistaessa alta onneton pyöräilijä kohtaa maanpinnan. Näitä tapauksia riitti ja usein mäen sai lasketella rauhassa ajouran reunalta pitoa hakien ja samalla sisäänpäin hekotellen mutaisten hahmojen asetelmaa. Tästä metkasta ilmiöstä on Jussin kameran narulle tarttunut hykerryttäviä esimerkkejä:

Jos liukasta riitti alamäessa, ei ylämäki tehnyt poikkeusta muuten, kuin että tällä kertaa pyörät liikkuivat useimmiten kuljettajiensa työntäminä. Mäkeä reitillä riitti, ja jos mielikuvissa Viro olikin esiintynyt tasaisena ja mäettömänä peltovoittoisena maa-alueena, niin Haanjan metsät olivatkin sitten kaikkea muuta. Myös herkullista flow-polkua reitillä oli, mutta tuota tajunnanvirran tyhjentämää täydellistä ajokokemusta oli hankala saavuttaa liukkaan ulosajon vaaniessa jokaisessa ohjaustangon kääntämistä vaativassa mutkassa. Suomalaisesta maastokisasta poiketen riettiä oli vedetty pellolle myös melko runsaasti. Mönkijällä heinikkoon ajetussa urassa rengas ei rullannut ja alamäkiinkin sai polkea tarmokkaasti eteenpäin päästäkseen.

Pyöräilijä polkee vatsallaan… erityisesti Haanjassa

Huoltopisteillä sekä palvelu että tarjonta oli ensiluokkaista. Jos jonkinlaista herkkupalaa oli tarjolla ja ne tarjoiltiin talkooväen toimesta iloisesti hymy huulilla. Märät ajokamppeet ja muutaman asteen lämpotila pitivät kuitenkin huolen, että matkaa oli jatkettava ja jätettävä hypotermiapyöräilyn kokeminen toiseen kertaan. 

Vaikka epätoivo välillä synkisti ajatukset ja olisin hetkittäin ollut valmis heittämään pyörän mudaiseen lepikkoon, alkoi kilometripylväissä maalin etäisyyden kertova lukema pienemään ja pako mutahelvetistä näytti olevan mahdollisuuksien rajoissa. Lopulta maastokin hieman kuivui, tai ainaikin spoorien pohjalta alkoi löytymään kiinteää maanpintaa ja tämä siivitti kulkua jo merkittävästi ripeämmäksi. Maaliviivan ylittäessä oli tunne, että olisihan tätä vielä pari tuntia jaksanut. Sikäli jaksaminen ei ollut ihme, kun mutaisessa maastossa tunkatessa ja taluttaessa keskiteho jäi alhaisemmaksi kuin vastaavan pituisella kotimaan maastolenkillä.

Mudaa oli tuolla sadan kilometrin sprinttimatkalla kertynyt pyöräkalustoon ja ajovarusteisiin jopa niin paljon, että sitä riitti vielä kotiin viemisiksikin – juuriharjalla suoritetun putsauksen jäljiltä kalustoa vielä koristaa vaalenruskean mudakerroksen jäänteet ja ajovaatteista sävy ei ehkä häivy pesemälläkään – Kamppeet oli esipestävä huolllisesti puutarhaletkulla ennen kuin uskalsi tuoda varusteita pesukoneen lähellekään.

Hurjimmille tätä mudahajuista, -väristä ja makuista liukastelua ei riittänyt sadan kilometrin kerta-annos, vaan renkaita luistateltiin peräti sadan miilin, eli mailin edestä. Koulumatikalla tuosta saadaan 160 kilometriä. 

Ja se on paljon se, ehkä jopa vähän liikaa – vai onko sittenkään…?

MC Kramppi Team Haanja 100: Jari, Jussi, Mika  ja Mikko - mukana seurueessa Ismo, Hape ja Rauli

MC Krampin Kake on ollut liekeissä maastopyöräenduron alkukauden kisoissa

Jo ennestään MC Krampin  teknisesti taitavimpana kuskina tunnustettu Kake on tänä vuonna panostanut maastopyöräenduroon. Treenien painotus oli Stravasta katsoen jo heti lumien sulamisen jälkeen enduropainotteista ja vakuuttavaa jälkeä tuli heti ensimmäisestä kisasta lähtien.

Mondraker Prime. Tätä kautta varten investoidut uudet kiekotkin maksoivat noin 100 euroa. Huomatkaa myös Bilteman kuormaliina, joka varmistaa juomapullon pysymisen matkassa.

Kake aloitti kisakautensa Kouvolan Mielakan Fundurokisassa, jossa otti voiton hardtail sarjassa. Koko kisan voittajalle Kake joutui antamaan puoli minuuttia kalustotasoitusta.

Viikkoa myöhemmin oli luvassa jo SM-sarjan osakilpailu Messilän mutaisilla rinteillä. Hardtail sarjan voitto tuli jälleen Kakelle erään kilpakumppanin mukaan ehdottomasti kilpailun halvimmalla kalustolla. Färm pääsi pari minuuttia karkuun kisan aikana molemmista päistä joustavalla kalustollaan. Kakella taas ei ollut viimeisessä erikoiskokeella joustoa kummassakaan päässä.

Pari viikkoa myöhemmin Sappeella Kake nappasi jälleen podiumpaikan sijoittumalla hardtail sarjassa kolmanneksi. Kolmaskin sija riitti pitämään Kaken hardtail sarjan kärkisijalla.

Ennen kauden alkua Kake puhui kiertävänsä eteläsuomen lähellä sijaitsevat kisat läpi, mutta mielenkiinnolla seuraamme lisääntyykö paineet pysyä hardtail sarjan kärjessä niin paljon että kisakalenteri pitenee tälle kaudelle.

Ja lisäksi kun kerran kuitenkin kyseessä on välineurheilua, niin odotamme mielenkiinnolla mahdollisesti tulevia kalustopäivityksiä.

Aulanko MTB 2019

Jälleen pääsi alkuvuodesta käymään niin, että Aulanko MTB tapahtumaan tuli ilmoittauduttua. Sitä en itsekkään tiennyt että kalusto ehtisi vaihtumaan ennen tapahtumaa. Toki muutama saku taisi tutustumista olla alla. 27km matkalle Fatbike sarjaan .

Sääennuste alkoi viikolla näyttämään siltä ettei siitepölystä tai pölyäviä polkuja olisi tarjolla. Toki alkoi takaraivossa muistumaan mieleen parit suopätkät. Eli saattaisi hauskuutta olla tarjolla.

Näinhän siinä kävi kun lauantai aamu koitti, vettä alkoi painamaan taivaalta. Matkalla tapahtumapaikalle välillä näytti sateettomalta, mutta tilanne korjaantui kunnon sadeseinämällä. Tapahtumapaikalle saavuttaessa ei satanut, eikä ennen lähtöä…   Juuri ennen starttia taivas aukesi jälleen ja kunnon vesi/raekuuro saatteli 27km lähdön ajajat matkaan. Alku on itselle rankka, siis rantaraitin pikataival ennen nautintoa. Nousut pariin kertaan näkötornille, täyttä nautintoa. Alun jälkeen pääsimme takalenkille, jotenkin näytti siltä että pehmeätä on. JA sitähän se oli!!!

Ajo tuntui vähän tahmealta alussa, ei oikein rullannut tiepätkillä. Lienee tuo pirun järeä etukumi sen tekee?? Hyvin tuntui purevan Hämeenlinnan maastoon, kosteaan sellaiseen joten hyvä että oli vielä paikallaan. Poluthan on meikäläiselle aina maukasta ajettavaa ja tuntuikin että näillä pätkillä kammessa tuntu olevan enemmän vääntöä.  Ajoissa huutelin jotta kohta painellaan ohitse ja hyvinhän tuota ohituspaikkaa löytyi. Mutapaikat ja suot, voi pojat siinä sitä sitten alkoi pikkupoikaefekti löytymään ja keskeltä mentiin läpi! Saattoi siinä vähän rapa lentää. Loppureitti kohti maalia kiertää jälleen rannan kautta pidemmän kaavan mukaan, jälleen meinasi jalka loppua. Kuitenkin maaliin pääsin ja kuten kuuluu niin krampit kutitteli reisissä siihen malliin että tuleek jumi vai ei. Ei onneksi. Lopputuloksissa olin 4. ja täytyy olla tyytyväinen. Mutaa tuli syötyä halusi tai ei, myös ajokampeet aika kunnossa.

Antti

MC Krampin Evo 100 km pyöräilyä ei enää järjestetä tulevana kesänä

MC Krampin Vääksyn osasto ilmoittaa että Evo 100 km ei saa enää jatkoa. Näin ollen 10 vuotta jatkunut perinne lähteä koko päivän maastoretkelle keskelle ei mitään, järjettömän kivikkoisiin maastoihin ei saa enää jatkoa.

Miksi Evon kokopäivän retket eivät saa enää jatkoa?

”Olemme tyytymättömiä Evon alueen kehitykseen. Jäämme muun muassa odottamaan että merkityillä ulkoilureiteillä jo vuosia lojuneet puunrungot lahoaisivat pois. Samalla toivomme että paikoin luvattoman huonossa kunnossa olevat pitkospuut lahoaisivat kokonaan pois häiritsemästä maastopyöräilijöitä.”

Onko tuo ainoa syy legendaarisen Evon helvetin perumiseen?

Vielä tärkeämpi syy on kahvin puute. Kyllähän sitä aina pyöränsä kantaa muutaman kymmenen rungon yli, mutta jos tästä ei saa edes pullaa ja kahvia palkkioksi Evon metsäalueella, pistää vihaksi.

Eikö siis tosiaankaan MC Kramppi aio Evon metsissä ajella?

Kyllä meitä varmaan nähdään jatkossakin välillä Evolla. Aiomme vain jatkossa tulla paikan päälle maastopyörän sijasta autolla ja tuoda omat kahvimme termospullossa.

Eikö mitään korvaavaa ole tiedossa Evo 100 km pyöräilyn tilalle?

Tottakai on suunnitteilla koko päivän maastopyöräilyhelvetti teknisessä maastossa. Aiomme vain siirtää tapahtuman alueelle missä on kahvia ja pullaa tarjolla. Ja vieläpä useammassa eri paikassa. Eli ensi kesän koko päivän retkellä voi joutua juomaan kahvia useamminkin kuin kerran. Evon retkistämme kiinnostuneita pyydämme pitämään kalenterin auki tuttuun tapaan kesäkuun alusta. Lisää tietoa ensi vuoden kuvioista myöhemmin krampin foorumilla. Ensi vuoden retkellekin on paikkoja vain rajoitetusti tarjolla.

Vain yhden leivoksen tähden

Sämpylä alkupalaksi ja käpyleivon jälkiruoaksi. Mitäpä ei maastopyöräilijä noiden eteen tekisi?

Jo pidemmän aikaa oli minun tehnyt mieli lähteä tutkimaan mitä luvattoman halpoja herkkuja Villähteen Leivän vitriinin takaa löytyisikään. Kun maastopyöräilyhenkistä kutsua ei kuitenkaan kohteelle ollut kuulunut, päätin iskeä asian ytimeen hyvissä ajoin keskellä viikkoa ja naulata lauantailenkin taukopaikan lukkoon MC Krampin foorumissa, ennen kuin keskustelu oli ehtinyt edes alkaakaan.

Kutsuuni tuli muutama vastauskin epävakaisesta sääennusteesta huolimatta, koska pullanhimoisessa kutsussani olin julistanut että lenkki ajetaan ilman säävarausta. Jos sataisi olisi konditoriassa vain yksi tai useampi kurainen pyöräilijä.

Jatka lukemista Vain yhden leivoksen tähden

Pullakahvilenkki Karistosta Kausalan Matkakeitaalle.

Ajoimme leppoisan lenkin Matkakeitaalle nauttimaan pullakahveista ja muista nykyaikaisen liikenneaseman fasiliteeteista. Keli oli parasta, mitä lokakuu voi Suomessa maastopyöräilijälle tarjota. Matkaseurue, tres amigos, muodostui allekirjoittaneen lisäksi Tasesta ja Kakesta. Reitti koostui helpoista ja nopeista poluista ja oli mukana muutamia pätkiä soratietäkin. Ryhmä sai myös rautaisannoksen Suomiwestern -tyyppisestä soramonttumaisemasta.

Kake vastasi tällä kertaa näyttävästä takakorkeasta, kun plussarengas lipsui kivikossa holtittomasti aiheuttaen epäonnisen kammenpyörittäjän sinkoutumisen paraabelilentoradltaan tangetin suuntaan. Onneksi kivikossa oli alastulokohdassa Kaken muotoinen kivivapaa alue, eikä mitään fataalia päässyt syntymään.

Tutkijalautakunta selvittämässä kaatumiseen johtaneita syitä. Siniasuinen dr. T. Karjalainen suorittamassa kiven pinnan kitkaindeksin määritystä erikoismittalaitteella (jota tiedepiireissä kutsutaan nimellä ”kenkä”).

Mankalan kohdalla vastaan tuli kolme maastopyöräilijää Kouvolasta, mikä suuresti hämmästytti retkuettamme ja allekirjoittanutta. Tämä siksi, koska olen antanut erään Kramppilaisen toimesta kertoa itselleni  Kouvolan porukkalenkkiskenen olevan, jos ei nyt ihan olematon, niin ainakin surkea.

Matkaa minulle tuli 76km, keskisyke pysyi peruslenkkiosastolla, palautumiseen Garmin suositteli Jägermaisteria ja roskaruokaa, joilla palautumisaika saatiinkin lyhenemään nanosekunteihin. Hieno syksyinen maastolenkki!

Relive ’#mtb Kausalaan pullakaffille’


Mika

Haanja 100

Kaksi autoa ajoi kohti Võrumaata. Etummaisessa pakettiautossa hiki virtasi, kun aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta ja mittari näytti 24 astetta. Ilmastointilaitteen kylmäaineet olivat jääneet matkalle jo aikaisemmin helteisenä kesänä. Tunne oli outo, kun kuitenkin oltiin jälleen kerran matkalla Haanja 100 maastopyöräkisaan, joka järjestetään Etelävirossa loppusyksystä. Kylmää, märkää ja mutaista on yleensä kisaan liitettyjä adjektiivejä. Ei tällaista säätä olla Haanjaan tultu hakemaan. Ismokin oli samaa mieltä. Metsässähän voi tulla kuuma tällaisena päivänä. Onneksi sääennuste lupaili säähän muutosta lauantaiaamuksi.

Jatka lukemista Haanja 100

Tutustumista Evo MTB 2018 trail weekendin reittiin

Retki tuli tehtyä, tosin hieman spekseistä poiketen. Pyörän kantaminen on sen verran hidasta hommaa, että aikaikkunan pokat ja saranat tulivat vastaan ja retkeä lyhennettiin vähän. Pois jäivät jo aikaisemmin tiedustelemani metsäautotiepätkät, jota lajia saatiin tosin nauttia jo alkumatkasta ihan kylliksi. Keskustelua ryhmän (Hape ja minä) keskuudessa herätti maastopyöräilykisaan hieman kummallinen reitti…

Niemisjärven rantapolku ei soveltunut ajamiseen, vaikka muuten kiva polku olikin.

Kiuvaskivillä päällystettyjä sepeliteitä oli paljon, niitä pitkin kaahattiin metsäautoteiden kautta umpimetsään, jossa kisareitin saattoi päätellä vain puihin ripustetuista nauhoista ja metsään raivatusta parin metrin oksattomasta alueesta. Toki mukana oli myös laatupolkua, mutta turhan usein ”poluilla” eteneminen tapahtui polkupyörää kantaen. No onhan kisaan vielä aikaa ja yllättävän nopeasti asioita tapahtuu sitten kun asioita alkaa tapahtumaan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Hienoista ja uusista, itselleni aikaisemmin tuntemattomista poluista voisin mainita esim.  Kalliojärven rantapolun.

Olen yrittänyt olla rakentava ja antanut reitin suunnittelijalle asiallisesti palautetta jo aikaisemmin tehdyn retken perusteella tekemistäni havainnoista. Toivon todella, että tapahtuma onnistuu!

Kalliojärven rantapolku

Tällä kertaa saatiin myös muistutus sisuskumien hyödyllisyydestä. Hape murjoi kivikossa takavaihtajansa tunnistamattomaksi alumiinimöykyksi ja eteneminen kampia pyörittämällä päättyi konkarin osalta juurikin samalla hetkellä. Cännärin vaihtajan korvake tuntuu olevan kestävää laatua, kun ei vaihtajan väkivaltaisen lopun aikana osittanut mitään heikkouden merkkejä. Onneksi mukana sattui olemaan varasisuri, jolla sain epäonnisen kanssapyöräilijän hinattua takaisin kuljetuskaluston luokse.

Niksipirkka: Sisuskumea voit käyttää myös maastopyöräretkellä kalustorikon kohdanneen kaverin hinaamiseen – sujauta vaan sisuri satulaputken ympäri ja ala polkea – helppoa ja kätevää!

Tässä saatiin myös muistutus MC Krampin lenkkien solidaarisesta luonteesta – kaveria ei todellakaan jätetä.

Mukava retki, huolimatta hieman totuttua erikoisemmasta reitistä.

MC Kramppi järjesti PH-Cupin maastopyöräkisan Vääksyssä

Keskiviikkona 13.6.2018 pidettiin kauden toinen Päijät-Hämeen maastopyöräcupin kilpailu Vääksyssä Pasolanharjulla. Kilpailun järjestelyistä vastasi MC Krampin Vääksyn osasto Mika ja Jussi.

Pasolanharjulle oli merkattu 3,3 kilometriä pitkä reitti nopeaa kangasmetsäpolkua. Korkeuerotkin reitillä olivat maltilliset alle 10 metriä.

Kilpailun nuorin osanottaja. Kuusi vuotias Väinö Linnala.

Kilpasarjalaiset ajoivat kisaa 6 kierrosta, harrastesarjalaisten ja junioreiden tyytyessä hieman maltillisempiin kierrosmääriin. Kilpailijoita Vääksyn kisaan osallistui kaikkiaan 18.

Lisää kuvia kilpailusta osoitteesta:

https://www.dropbox.com/sh/bk01wq8tsxz9asp/AABFguBx6yaD4HqkCM1p3mzoa?dl=0